Klubitalo Pönkkä on matalan kynnyksen yhteisö, joka tarjoaa yhteisöllistä tekemistä ja yksilöllistä tukea kohti yksilön tavoitteita ja jatkopolkuja.

Kenelle?

Klubitalotoiminta on tarkoitettu yli 18-vuotiaille työikäisille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arkeen, työllistymiseen tai opiskeluun liittyvissä asioissa sekä kaipaavat yhteisöä ja mielekästä, tavoitteellista tekemistä arkeensa.

Maksuttomaan toimintaan on mahdollisuus osallistua omien tarpeiden, tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Toiminnassa voi olla mukana sekä paikan päällä että verkossa toimivassa eKlubitalossa.

Tutustuthan myös Virtuaaliklubitalo Virkun toimintaan, jonka toiminta-alue on koko Pohjois-Pohjanmaa, Oulun kaupungin ulkopuolella.

Toimintaperiaatteemme

Toiminta perustuu osallisuuteen ja tasa-arvoon: Klubitalon jäsenet ja henkilöstö työskentelevät klubitalolla yhdessä tasavertaisina. Toiminta pohjautuu kansainvälisesti tunnustettuun klubitalomalliin.

Seuraa Klubitalo Pönkkää somessa tai tue toimintaamme:

Mukaan toimintaan

Klubitalon jäseneksi pääset osallistumalla talolla tai etänä järjestettävään toiminnan esittelyyn tai varaamalla henkilökohtaisen esittelyn. Tutustumiskäynnin jälkeen, voit osallistua toimintaan jäsentutustujana. Voit itse valita kuinka paljon ja milloin osallistut toimintaan. Halutessasi liittyä jäseneksi, riittää, että sovit jäseneksitulokeskustelulle ajan työntekijän kanssa.

Muistathan, että jäsenyys on ilmaista ja aikarajoitteetonta.

Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja jäsen saa itse valita, mihin töihin tai ryhmiin kulloinkin osallistuu. Klubitalon toiminta perustuu yhteiseen päätöksentekoon säännöllisissä talokokouksissa ja kehittämispäivissä.

Toimintaa järjestetään myös verkkoympäristössä eKlubitalossa, joka on Nuorten Ystävät ry:n klubitalojen yhteinen kokonaisuus. Toimintaan voi osallistua kaikilta Nuorten Ystävien klubitalopaikkakunnilta (Oulu, Kajaani ja Rovaniemi). eKlubitalotoiminta pitää sisällään vahvasti vertaisuuteen perustuvaa ryhmätoimintaa ja ryhmien vetäjinä toimii pääsääntöisesti NY klubitalojen jäsenet.

Yksilöllistä tukea ja yhteisöllisyyttä

Elämänhallinta, Mielen hyvinvointi, Tukea työllistymiseen ja opintoihin

Yhteisöllinen toiminta, Klubitalo Pönkkä

Tukea työllistymiseen ja opintoihin

Työhönvalmennus, Klubitalo Pönkkä

Elämänhallinta, Mielen hyvinvointi, Tukea työllistymiseen ja opintoihin

Yksilöllinen tuki, Klubitalo Pönkkä

Tukea työllistymiseen ja opintoihin

Opintojen tuki, Klubitalo Pönkkä

Toiminta

Klubitalojen arki koostuu työpainotteisista päivistä, ryhmätoiminnasta ja yksilötapaamisista. Työpainotteisen päivän toiminta tapahtuu kolmessa yksikössä: keittiö- ja kiinteistöyksikössä, toimisto- ja hallintoyksikössä sekä työ- ja opintoyksikössä. Yksiköissä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä, jotka vahvistavat jäsenten työelämä- ja opiskeluvalmiuksia sekä arjenhallinnan taitoja. Voit itse valita, minkä yksikön töihin osallistut ja kuinka paljon osallistut.

Jäsenillä on mahdollisuus ruokailla klubitalolla. Lounas on tarjolla arkisin klo 11.00–11.45.

Lue lisää yksiköistämme alla!

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö huolehtii mm. talon siisteydestä, pihatöistä, pienistä remonteista, suunnittelee ruokalistat, käy kaupassa ja valmistaa lounaan sekä keittää kahvit niin koko talon yhteisiin tapahtumiin kuin pienempiin kokouksiinkin. Kesällä leikataan nurmikkoa ja talvella kolataan sekä hiekoitetaan pihaa.

Toimisto- ja hallintoyksikkö

Toimisto- ja hallintoyksikkö vastaa talon viestinnästä. Yksikössä voit työskennellä talon infopisteessä, tuottaa sisältöä kotisivuille, Facebookiin ja Instagramiin, tilastoida ja raportoida, suunnitella talon sisäisiä ilmoituksia, postittaa, kopioida, laminoida ja valokuvata. Lisäksi meillä on tarjolla erilaisia taloushallinnon tehtäviä. Toimistolla tehdään myös talon omaa “Me Pönkkääjät” -lehteä. Voit kirjoittaa lehteemme juttuja tai runoja, piirtää sekä valokuvata. Pääset halutessasi myös harjoittelemaan lehden taittoa ja editointia.

Työ- ja opintoyksikkö

Työ- ja opintoyksikkö järjestää sekä jäsenille että työntekijöille yhteisiä infoja ja koulutuksia, etsii ja jakaa tietoa opiskeluun ja työhön liittyen, järjestää tutustumiskäyntejä yrityksiin ja oppilaitoksiin sekä tukee opinnoissa. Työ- ja opintoyksikön ryhmiin voivat osallistua kaikki opinnoista tai työelämästä haaveilevat tai jo siellä olevat jäsenet.

Ryhmät

Klubitalon erilaisissa ryhmissä, jäsenet voivat ylläpitää ja opetella uusia taitoja, jakaa omaa osaamistaan muille sekä ylläpitää ja vahvistaa omaa hyvinvointiaan. Ryhmien aiheet, ajankohdat ja tarkempi sisältö muokkautuvat aina jäsenten toiveiden mukaan.

Aikatauluista, mahdollisista muutoksista sekä ryhmiin ilmoittautumisista tiedotamme viikko-ohjelmassamme sekä viikkotiedotteessamme.

Osaamisen tunnistaminen: Paikko

NY Klubitaloilla voi saada osaamisesta osaamistodistuksen. PAIKKO-osaamistodistus tekee näkyväksi klubitaloilla havaitun osaamisen. Osaamistodistus kuvaa taidot ammatillisten perustutkintojen perusteiden mukaisesti. NY Klubitaloilla on tunnistettu oppimisympäristöjä seuraavista tutkinnoista:

  • Liiketoiminnan perustutkinto
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
  • Yhteiset tutkinnon osat
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
  • Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
  • Liiketoiminnan perustutkinto

Kummi- ja digikummitoiminta

Klubitalon kummitoiminnan tarkoitus on tukea uusia jäseniä ja jäsentutustujia. Kummijäsen on rinnallakulkija, jonka kanssa oppii uusia asioita ja tutustuu klubitalon töihin sekä ihmisiin. Tärkeimpiä tehtäviä on uusien tutustujien ja vieraiden vastaanotto, toiminnan esittely sekä perehdyttäminen.

Kummijäsen on mukana talon edustus- ja markkinointitehtävissä, kuten yhteistyöverkostoissa tai tapahtumissa. Kummijäsenenä voit osallistua kummitoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Kummijäseneksi voi ryhtyä kuka tahansa klubitalon jäsen.

Digikummit toimivat vertaisohjaajina, auttaen toisia klubitalon jäseniä digiasioissa ja digitaitojen kartuttamisessa. Digikummit järjestävät myös erilaisia koulutuksia klubitalolla digiasioihin liittyen.

Pönkän blogi

27.3.2026 | Klubitalo Roihulan jäsen

Tulihevosen vuosi kiinalaisen horoskoopin mukaan

Helmikuun puolessa välissä vaihtui virallisesti kiinalainen uusi vuosi ja siirryimme Puukäärmeen vuodesta vauhdikkaaseen ja dynaamiseen Tulihevosen vuoteen. Mitä kaikkea edessämme…

Viikko-ohjelma, vko 16

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
11:00 Lounas: tonnikalapastavuoka
12:30 Talokokous
14:00 Talon esittely
14:30 Opinjanoiset
15:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

12:30 zoom
Talokokous
zoom
14:30 zoom
Opinjanoiset
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
09:30 Paparatsit
11:00 Lounas: kinkkukiusaus
13:00 Pumppu
13:00 Ikiliikkujat
15:30 Talo kiinni

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden
11:00 Lounas: broileripasta
12:00 Kirjatoukat: äänikirjat
14:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

12:00 zoom
Lukutoukat: äänikirjat
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit j a porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
09:15 Työnhakupysäkki
09:30 eNY Kummikoulutus
11:00 Lounas: hernekeitto
13:00 Opintoretriitti
13:00 Puntti
14:00 Taideryhmä
15:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 zoom
eNY Kummikoulutus
zoom
13:00 zoom
Opintoretriitti
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
09:30 Kielikylpijät: Mitra
11:00 Lounas: muusi+kastike
12:00 Unettomat
14:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 zoom
Kielikylpijät
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY viikonloppuporinat
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY viikonloppuporinat
zoom

Viikko-ohjelma, vko 15

Lähitoiminta

08:30 Toinen pääsiäispäivä, talo on kiinni!

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Pääsiäismaanantain porinaryhmä
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
09:30 Paparatsit
11:00 Lounas: jauhelihakastike
12:30 Talokokous
14:00 Ikiliikkujat
14:00 Pumppu
15:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 no_link
SK:n viestintätiimi (Howspace)
no_link
12:30 zoom
Talokokous
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
11:00 Lounas: kookoscurry
12:00 Kirjatoukat: kirja VS. leffa
14:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

12:00 zoom
Kirjatoukat: kirja VS. leffa
zoom

Lähitoiminta

08:30 Talo on kiinni!
12:00 Lähtö Sykäys-tapahtumaan Pönkältä

eKlubitalotoiminta

09:30 zoom
Aamujumppa ja porinat aamukahvien merkeissä
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Yksiköiden työnjako
09:30 Kielikylpijät: vierailijana Gemma
11:00 Lounas: pakasteruoka
14:30 Talo kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 zoom
Kielikylpijät: vierailijana Gemma
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

Yhteystiedot

Klubitalo Pönkkä

Saunaranta 12 Oulu, 90100

050 520 6065
klubitalo.ponkka@nuortenystavat.fi

Aukioloajat:
ma 8.30–15.30
ti 8.30–15.30
ke 8.30–15.00
to 8.30–15.30
pe 8.30–14.30

Lahja Leiviskä

Klubitalopäällikkö (Roihula, Pönkkä, Tönäri ja Virkku)

044 7341 830
lahja.leiviska@nuortenystavat.fi

Jaana du Toit

Vastaava työhönvalmentaja

044 734 1114
jaana.dutoit@nuortenystavat.fi

Marko Kokko

Työhönvalmentaja

044 734 1829
marko.kokko@nuortenystavat.fi

Maria Kvist-Hautakangas

Työhönvalmentaja

044 734 1866
maria.kvist-hautakangas@nuortenystavat.fi

Anniina Saarikoski

Työhönvalmentaja

044 734 1659
anniina.saarikoski@nuortenystavat.fi