Vettä ja vehnäjauhoja – Elämää riippuvuussairauden ja siitä toipumisen kanssa
2010 kesäkuun alkupuolta kaaoksen keskellä: Asunnon ja työpaikan menetys ja puoliso oli saamassa vankeusrangaistuksen, eikä keskinäinen yhteydenpitokaan onnistunut. Olin niin yksin siinä tilanteessa eikä seuranani ollut kuin riippuvuus huumeisiin – mitään muuta ei ollut jäljellä. Soitin vanhemmilleni, että hakekaa minut takaisin lapsuudenkotiini. Olin vain niin loppu, etten enää keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa ratkaista sen hetkistä elämäntilannettani. Kerroin osan tarinaani heille jo puhelimessa ja loputkin asiat tulivat esille, kun he tulivat hakemaan minua ja säkillistä vaatteitani.
Vettä ja vehnäjauhoja
Päihteiden käytön aikana ei jäänyt rahaa ruokaan. Meillä oli usein tilanteita, että paistettiin pelkästä jauhosta ja vedestä kakkuja. Kuntoutumisen aikana piti opetella uudestaan tekemään ruokaa ja ylipäänsä syömään päivän aikana. Tavalliseltakin tuntuvat asiat, kuten syöminen, oli unohtunut päihteiden käytön aikana. Jälkeen päin kuntoutuessa huomaa näitä asioita, että fyysinen hyvinvointi vaikuttaa myös mielialaan positiivisesti. Aikaisemmin huumeet olivat täyttäneet mielihyvän paikkaa elämässä ja nyt ruuan valmistus ja yhdessä syöminen toi mielihyvän tunnetta.
– Ongelmia oli monella elämän eri osa-alueella. En olisi itse osannut koota oikeaa verkostoa kuntoutumisen tueksi. Ei ole helppoa löytää oikeita palveluita ja päästä niihin.
Pääsin Nuorten Ystävien avopalveluiden kuntoutusohjaukseen, joka oli tarkoitettu asunnottomille nuorille aikuisille Oulussa. Olin saanut häädön kahdesta edellisestä asunnosta. Kuntoutuksessa oli ihmiset ympärillä, jotka antoivat apua tavallisten asioiden hoitamisessa, kuten Kelan tukiasiat ja toimeentulo. Tuesta tuli turvallinen olo. Turvallisuuden tunne oli puuttunut elämästä pitkän aikaa.
Uusi mahdollisuus Oulussa
Asetin yhdessä kuntoutusohjaajan kanssa kuntoutusprosessin tavoitteeksi: itsenäinen asuminen omassa asunnossa, huumeiden käytön lopettaminen, kouluttautuminen tai työllistyminen, talousasiat hallintaan ja velkajärjestely, C-hepatiitin hoito sekä ajokortin saaminen takaisin eli onnistunut ajo-oikeusseuranta.
Tavoitteet tuntuivat, että ne ovat semmoisia mitä pitää olla ja kuuluu normaaliin elämään. En kuitenkaan nähnyt, että ne voisivat toteutua oikeasti minulle. Elämäntilanne oli sellainen, että polku tavoitteisiin tuntui pitkältä ja en itse uskonut siihen, että ne tulisi toteutumaan. Minulla oli tunne, että näin pitää sanoa tai ajatella omista tavoitteista. Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmissä pääsi pitkästä aikaa tekemään yhdessä muiden ihmisten kanssa ns. normaaleja asioita. Jälkeenpäin ajateltuna yhdessä oleminen ja tekeminen kasvatti uskoa tavoitteiden saavuttamiseen ja siihen, että tätä normaalia tekemistä haluaa lisää omaan elämään huumeiden käytön tai hankkimisen tilalle.
Kipinä opintojen pariin
Viimeisillä kuntoutusohjaajan tapaamiskerroilla keväällä 2015 muistan, että minua nauratti ja olin hiukan hämmentynytkin, että kaikki asettamani tavoitteet olivatkin olleet mahdollista saavuttaa. Suunnittelimme kuntoutusohjaajani kanssa jatkopolkuja muun muassa kouluttautumisen sekä työllistymisen osalta. Ohjaaja väläytteli AMK-opintoja, koska minulla oli perusopinnot ammattikoulussa jo suoritettuna ja näin voisin jatkaa korkeakouluopintoihin. Se tuntui minusta kaukaiselta ajatukselta tai minulla ei ollut luottamusta itseeni, että kävisin korkeakoulututkinnon. Minua kiinnosti sosiaalialan työ, koska halusin tehdä työtä ihmisten parissa ja samalla hyödyntää ammatillista osaamistani sekä kokemuksellista asiantuntijuuttani heidän prosesseissaan. Vuosia myöhemmin siskoni heitti ilmoille, että hakuaika sosionomi AMK-opintoihin on käynnissä. Tästä innostuneena laitoin hakemuksen opintoihin menemään, ja pääsin kouluun.
Kuntoutujasta toimijaksi kokemuksellista asiantuntijuutta hyödyntäen
Opintojen edessä ajattelin, että olisi mukava kertoa kuulumiset entiselle kuntoutusohjaajalleni. Erään opintotehtävän yhteydessä laitoin hänelle sähköpostilla haastattelupyynnön. Tämä pyyntö poiki muutakin yhteistyötä. Maaliskuussa 2021 aloitin sosiaalialan opintoihin liittyen työharjoittelun VALPAS 2 -hankkeessa, jossa entinen kuntoutusohjaajani toimii projektikoordinaattorina. Se edistää osallisuutta, ja kohderyhmänä ovat 15–40-vuotiaat työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat ihmiset. Harjoittelun aikana olen päässyt suunnittelemaan ja toteuttamaan kokemuksellisten ihmisten työryhmän koulutusta, nimeltään Kokemukselliset Valppaat. Kokemuksellisten Valppaiden tavoitteena on saada palveluiden käyttäjien ääni kuuluviin kehittämistyössä.
– Harjoittelun aikana oma ammatillinen identiteettini on vahvistunut ja kasvatan moniasiantuntijuuttani. Toivon, että pääsen hyödyntämään sekä ammatillista osaamistani että kokemuksellista asiantuntijuuttani tulevaisuudessa.
Kirjoittaja on sosiomi AMK-tutkintoa suorittava VALPAS 2 -hankkeen työharjoittelija sekä Nuorten Ystävien avopalveluiden entinen asiakas.
VALPAS 2 on ESR-rahoitteinen kehittämishanke, jota Nuorten Ystävät ry toteuttaa yhdessä Kittilän, Posion, Raahen ja Ylivieskan sekä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kanssa.