Tuletko mukaan?
Katri Jaatiselle diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä, kun hän oli 22-vuotias. Aluksi hän häpesi Asperger-piirteitään ja yritti piilottaa ne. Enää hän ei häpeä.
Oli ihan tavallinen arkipäivä Nuorten Ystävien Klubitalo Pönkässä ja kaikki olivat asettuneet odottamaan talokokouksen alkamista. Silloin vastaava työhönvalmentajamme Lahja Leiviskä kertoi, että Suomeen oli tulossa Iranista vieraita tutustumaan Pönkän toimintaan. Heille tarvittaisiin talon esittelijä henkilökunnan väen lisäksi, ja syystä tai toisesta Lahja pyysi minua. – Tuletko mukaan Katri, hän kysyi ja niin pääsin kertomaan omasta kokemuksestani Asperger-ihmisenä. Tuon päivän sattuman jälkeen löysin itseni pian kirjoittamasta myös tätä tarinaa, omaa tarinaani.
Tosi pitkään minua pidettiin ihan tavallisena tyttönä, jolla vain sattui olemaan liian vilkas mielikuvitus. Mutta noh, kuka nyt osaakaan määritellä, mikä on tavallista ja mikä ei. Silti kukaan, ei edes lähiomaiseni osanneet arvata, että minulla olisi Aspergerin oireyhtymä. Se diagnosoitiin vasta kun olin täyttänyt 22 vuotta. Jonkin aikaa pidin AS-piirteitäni häpeän aiheena ja yritin piilottaa ne siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta enää en häpeä niitä. Ne ovat minun ominaispiirteeni, enkä aio antaa niiden estää elämääni.
Pönkässä oli kesän lopulla Venetsialaiset ja samana päivänä saapuivat myös Iranin vieraat. He olivat autismikirjon asiantuntijoita ja olivat tulleet tutustumaan Pönkän ja Nuorten Ystävät ry:n klubitalotoimintaan. He halusivat kuulla henkilökohtaisen tarinan itse Asperger-henkilöltä. Lahja Leiviskä pyysi minut kertomaan heille tarinani, sillä olin vastikään laittanut Pönkän yläkertaan taidenäyttelyn, jossa kerroin, millaista on olla Asperger-ihminen.
´Kun tapaat Asperger-ihmisen, olet tavannut yhden Asperger-ihmisen´ – olin antanut työlleni nimeksi, sillä niin se todella on. Kukaan AS-diagnoosin saanut ihminen ei ole täysin samanlainen kuin joku toinen. Olemme kaikki hyvin erilaisia, vaikka meillä on sama diagnoosi. Esimerkiksi suuressa osassa lääketieteellisessä kirjallisuudessa kerrotaan, että AS-tyypin ihminen on älyllisesti lahjakas ja tunnetiloissaan vaikea ilmaisemaan itseään. Lisäksi sosiaaliset vuorovaikutukset ovat hänelle hyvin haasteellisia. Minä en ole sellainen.
Olen avoin ja tunteeni näkyvät hyvin helposti, joskus ilmaisen itseäni aika räjähdysmäisesti ja peittelemättömästi. Tunteiden hallitseminen ja niiden säätely on aina ollut iso ongelma elämässäni. Usein olen loukannut toisten ihmisten tunteita tiedostamatta sitä itse ollenkaan. Myöhemmin olen kuitenkin hävennyt käytöstäni ja pyytänyt anteeksi. Pikkutyttönä vanhempani suojelivat minua lähes kaikelta mahdolliselta, mikä saattaisi aiheuttaa minussa suuren ahdistuksen tunteen tai missä saattaisin vahingossa lipsauttaa suustani sammakon, esimerkiksi muuttuvat aikataulut, vaihtuvat ihmiset tai ympäristön vaihdos.
Kun joku pystyy tekemään jonkin asian spontaanisti, minä tarvitsen reilusti enemmän aikaa sisäistääkseni asian ja ymmärtämään sen. Siksi koulussa olin muita lapsia selvästi hitaampi oppimaan. Mutta kun jokin asia kiinnosti minua erityisen paljon, saatoin oppia sen vaikka sekunnissa. Sen vuoksi ajan myötä minusta tuli koulukiusattu, sillä en halunnut kuulua mihinkään kuppikuntaan, vaan olla oma itseni. Jotkut hyväksyivät sen, toiset taas eivät, ja kiusasivat minua sen takia. En kuitenkaan antanut heidän seistä tielläni, sillä mitä vanhemmaksi tulin sitä lujemmin päätin, ettei mikään tai kukaan seisoisi minun edessäni. Esimerkiksi kerran pikkutyttönä kompastuin kiveen ja sen sijaan että olisin potkaissut sitä, kaivoin kiven ylös maasta ja heitin sen pusikkoon pois tieltä. Sama rohkeus ja uteliaisuus ovat auttaneet minua myöhemmin aikuisiällä. Ja vaikka minua on pelottanut monet asiat elämäni aikana, olen aina raivannut esteet pois tieltäni ja kohdannut haasteen, vaikka sen raivaaminen kestäisikin kauan.
Piirtäminen ja taide sinänsä ovat auttaneet minua ymmärtämään ja näkemään maailman helpommassa mittakaavassa. Kun näen jonkin kiinnostavan asian kuvana, minun on helpompi sisäistää se ja ymmärtää, mitä sillä tarkoitetaan. Joskus saatan ottaa jonkin asian hyvin kirjaimellisesti tajuamatta, että se saattaa olla vain vitsi. Taiteessa monet asiat, esimerkiksi tunteet, ovat liioiteltu, minkä vuoksi ne on helpompi ymmärtää oikein tai joskus jopa väärin.
Elokuvateatterissa minun on vaikea olla, sillä tehostetut äänet saavat minut hermostumaan, enkä siedä sitä, että niin monet ihmiset on suljettu yhteen isoon tilaan. Silti pidän elokuvien katsomisesta, kunhan saan itse päättää, milloin, missä ja kenen kanssa sen katson. Kun nämä ovat kunnossa, pystyn keskittymään elokuvaan niin, että yhden katsomiskerran jälkeen osaan kaikki elokuvan vuorosanat ulkoa. Tätä muistia käytin koulussa oppiakseni englannin kielen. Lisäksi kun piirrän, näen mielessäni täysin selvän kuvan siitä, miltä piirustuksen kuuluu näyttää.
Nyt kun olen aikuinen, olen huomannut itsenäistymisen hyvin haasteelliseksi, enkä ole välttynyt kolhuilta. En ole vielä työelämässä, mutta kiitos monen tahon tuen ja varsinkin Pönkän avun, olen pikkuhiljaa löytämässä tieni elämässä, johon minä itse kuulun. Pönkän yhteisö ja oma työhönvalmentajani siellä ovat opettaneet minua olemaan rohkeasti oma itseni.
Kun minua pyydettiin mukaan esittelijäksi ja tämän tarinan kirjoittajaksi, täytyy sanoa, että olin aluksi aivan hämmentynyt melkein jopa kauhuissani tilanteesta, mutta samalla olin hyvin kiitollinen. Tämä on kunnia, kiitos Pönkkä.