Marja Irjala

Terveisiä johtoryhmältä: Marja Irjala

Esittäytyminen: Millainen yhteys sinulla on NY Klubitaloille?

 

Olena Marja Irjala, Nuorten Ystävien pääsihteeri vuosilta 1990-2012, alkuperäiseltä koulutukseltani ekonomi ja humanististen tieteiden kandidaatti. Jäätyäni eläkkeelle jatkoin kasvatustieteen opintojani ja valmistuin maisteriksi v 2014 Tampereen yliopistosta ja väittelin kasvatustieteen tohtoriksi v 2017 Oulun yliopistossa. Tutkimukseni aiheen sain työstäni Nuorten Ystävissä. Innostuin suuresti teemasta vammaisten ja osatyökykyisten oikeus työhön yhdenvertaisuuden ja osallisuuden näkökulmista. Väitöskirjani jälkeen olen puhunut ja kirjoittanut aiheesta nyt jo vuosikausia ja jatkan sitä työtä edelleen. Sattumalta tätä kirjoittaessani sain taas pyynnön artikkelin kirjoittamisesta teemaan liittyvään oppikirjaan!

 

Terveisesi 10-vuotiaille pohjoisen klubitaloille:

 

Jatkakaa samaan malliin, innostukaa, kehittäkää, olkaa energisellä ja positiivisella mielellä – teitä tarvitaan ja tullaan tarvitsemaan. Huomioikaa riittävästi toinen toisianne, erityisesti jokaista jäsentänne. Toiminnassannehan on kyse erityisesti yhteisön tarjoamasta vertaistuesta ja monille myös turvasta. Pönkkäämällä jäseniä eteenpäin koulutukseen ja työelämään teette mittaamattoman arvokkaan työn, yksilön lisäksi, koko yhteiskunnan hyväksi.

 

Mikä sinun näkökulmastasi on klubitalotoiminnan merkitys ja vaikuttavuus?

 

Avohuollon matalan kynnyksen palvelut ovat jo pitkään olleet etusijalla sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta arvioitaessa. Klubitalot ovat juuri niitä, ja sieltä tärkeimmästä päästä, inhimillinen, taloudellisin ja paras ratkaisu monen kohdalla. Tunnen ja olen tavannut useita klubitalojenne jäseniä, jotka ovat kertoneet saaneensa suuren avun klubitalosta ja välttäneet muun muassa raskaita laitoshoitoratkaisuja. Klubitalotoiminta lisää heidän osallisuuden ja hyvän elämän kokemuksiaan, yhtenä osana niistä.

 

Mikä klubitaloissa on parasta/tärkeintä juuri nyt?

 

Koska klubitalojen toiminta perustuu julkiseen rahoitukseen, niin Veikkauksen tuottoihin kuin sijaintipaikkakuntien osarahoitukseenkin, toiminnan vaikuttavuutta tulee tuoda riittävän laajasti ja jatkuvasti esille. Vahva, ulkoinen viestintä on nyt erityisen tärkeää niin yleisesti julkisuuteen kuin erityisesti tulevien hyvinvointialueiden päättäjille ja viranhaltijoille. On huomattava, että klubitalotoiminnasta, sen merkityksestä, tavoitteista ja sisällöstä tiedetään yleisesti ottaen yllättävän vähän.

 

Joku muisto klubitalosta?

 

Muistan kuin eilisen päivän vuodelta 2011, kun Stakesin, nyk. THL:n, entinen johtaja, sosiaalineuvos Esko Hänninen – nykyisin klubitalojen valtakunnallinen puheenjohtaja – soitti ja esitti minulle, että Nuorten Ystävät olisi osaavin taho perustamaan klubitaloja koko Pohjois-Suomen alueelle. Taloja oli jo useita eteläisemmän Suomen alueella mutta pohjoinen oli niistä tyhjiönä. Innostuin asiasta heti! Saimme Esko Hännisen lisäksi muitakin tukijoita hankkeellemme ja aloimme, kehittämispäällikkö Lea Nikula primus motorina, tiukalla aikataululla laatimaan anomusta silloiselle Raha-automaattiyhdistykselle. Olin jo jäämässä eläkkeelle, kun saimme tiedon rahoitusanomuksemme hyväksymisestä. Silloin en kyllä voinut aavistaa, että toiminta on nyt vakiintunut kolmelle paikkakunnalle, laajentunut, monipuolistunut ja kattaa nyt satojen jäsenten hienon vertaisyhteisön niin Oulussa kuin Rovaniemellä ja Kajaanissakin.

 

Marja Irjala
KT, ekonomi, järjestöneuvos

Jaa artikkeli: