Virtuaaliklubitalossa kolme avatarta seisovat perehdytysoppaan edessä.

Yhteiskehittämistä virtuaaliklubitalossa – Virkun digitaalinen perehdytysopas valmistui

Klubitalo Virkun jäsen ja digiohjaaja | 9.4.2026

Virkun digitaalinen perehdytysopas valmistui keväällä 2026 yhteiskehittämisen menetelmin.

Virtuaaliklubitalo Virkku on maailman ensimmäinen virtuaalisesti toimiva klubitalo ja uranuurtavan toiminnan vuoksi Virkku tarvitsi oman perehdytysoppaan. Oppaasta löytyy tietoa tutustujille, jäsenille, työntekijöille, harjoittelijoille sekä yhteistyötahoille.

Perehdytysoppaan toteuttaminen oli osa Virkun digiohjaaja Sannin toiminnallista opinnäytetyötä. Suunnittelua varten Virkun jäsenille ja työntekijöille järjestettiin kolme yhteiskehittämisen työpajaa. Niiden tarkoitus oli ideoida perehdytysopasta yhdessä ja luoda jotain uutta ja innovatiivista.

“Työpajajoissa syvennyimme aiheeseen liittyvään teoriaan, jonka jälkeen mietimme yhdessä, mitä Virkun perehdytysoppaan tulisi sisältää. Pohdimme myös mikä olisi perehdytysoppaalle sopiva alusta ja päädyimme yhteistuumin Padlettiin. Hyödynnämme muutenkin Padlettia Virkun arjessa ja siellä meillä on päivän ohjelma, talokokouksen esityslista ja Virkun kehittämishetkien muistiot.” -Sanni

”Perehdytysoppaan teko oli erittäin mukavaa, sillä yhdessä muiden kanssa ideat tulivat eloon. Yhteiskehittämisen työpajoissa oli myös erittäin mukavaa, sillä saimme hyvää pohjaa sekä suuntaa minkälaisiin virtuaalisiin kansiin opas tulisi. Oma kokemukseni on vallan positiivinen tämän perehdytysoppaan teosta. Mahtavat ihmiset ja upeat ideat pääsivät valloilleen monella eri tasolla, ja ideoiden heittäminen avasi paljon uusia ovia. Sai miettiä, että mitkä elementit toimivat toisten kanssa. Itsensä haastaminen on aina tervetullutta, ja siinä sai vähän kaivella aivoja, että kuinkas nämä asiat nyt menisivät. Mahti projekti ollut kaikin puolin. En vaihtaisi päivääkään pois, kun sain tehdä tuota muiden kanssa.” -Siri

“Perehdytysopasta toteutettiin osana Virkun työpainotteista päivää ja kokoontumiskertoja oli kerran viikossa kahden kuukauden ajan. Valmiissa oppaassa näkyy luovuus ja digitaalisen alustan tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet. Oppaan päävalikosta pääsee suoraan eri sivuille, joten oppaassa navigoiminen on helppoa. Tieto on tiivistä ja klikkaamalla linkkiä, PDF-tiedostoa tai videota, katsoja saa heti asiasta lisää tietoa. Lisäksi oppaassa on äänityksiä, joiden avulla tärkeimmät asiat voi myös kuunnella. Opasta on helppo päivittää aina kun uutta tietoa tulee lisää.” -Sanni

Virkun tiedot ovat nyt tässä perinteisestä poikkeavassa paketissa, jonka kautta Virkun toimintaan tutustuminen on helpompaa. Oppaan avulla myös työntekijät ja jäsenet tulevat tutummaksi ja kaikki digiohjeet löytyvät samasta paikasta. Kaikki saavat hyödyntää perehdytysopasta ja lisätä sen kautta tietoisuutta Virtuaaliklubitalo Virkusta.

Tästä pääset tutustumaan Virkun perehdytysoppaaseen: https://padlet.com/virkku/virkun-perehdytysopas-9s8an2tcxi48jcve?play=1&frame_id=page%3A9thqPMqfoXkh4snORyXFB

Jaa artikkeli: