Rajat lapsiperheen arjessa – miten ohjata lasta myönteisesti?
Aloitetaan perheen säännöistä. Tietävätkö lapset (ja aikuiset), mitä heiltä odotetaan? Ovatko perheen tärkeät säännöt tiivis kokonaisuus, selkeät ja yhden käden sormin laskettavissa ja mistä säännöt löytyvät? Helposti käy niin, että lapselle kerrotaan vain se, mitä ei saa tehdä. Miten tilanne muuttuisi, jos säännöt olisivatkin myönteisessä muodossa? Jos kerrot lapselle, miten toivot hänen toimivan, on lapsen helpompi käyttäytyä toivotulla tavalla. Kenties lapsi vielä harjoittelee jotakin uutta taitoa, mutta kun kehut ja kannustat lasta silloin, kun näet hänen yrittävän, autat lasta askel askeleelta kohti tavoitetta.
Joskus voi olla vaikea arvioida, mistä asioista aikuiset päättävät ja mistä asioista lapset voivat päättää ikätasonsa mukaisesti. Helposti tämä johtaa siihen, että turhankin monesta asiasta neuvotellaan ja sovitaan lapsen kanssa, päivä toisensa jälkeen. Tällainen toiminta johtaa helposti riitoihin ja lopputuloksena on ärtymystä ja pahaa mieltä niin lapsille kuin aikuisillekin. Jos säännöt ovat selvät, ja niistä pidetään kiinni, jää monta uuvuttavaa eipäs-juupas keskustelua väliin.
Mistä sitten tietää, kuka päättää mistäkin? Arjen toiminnat voidaan jakaa kolmeen koriin. Ensimmäinen kori on se, josta aikuiset päättävät. Näillä säännöillä vanhempi huolehtii lapsen turvallisuudesta ja kehityksestä. Pyöräillään kypärä päässä, syömään tullaan yhteiseen pöytään, kännykät laitetaan illalla parkkiin, nukutaan riittävästi jne. Olet varmasti huomannut, että näitä lapset uskollisesti testaavat, sinnikkäästi ja päivästä toiseen. Jospa tänään saisinkin periksi…kokeilen….
Sitten on toinen kori, eli niitä sääntöjä, joista voidaan sopia lapsen kanssa yhdessä, ikätasoisesti, esim. lapsi voi päättää, syönkö omenan vai appelsiinin, teenkö läksyt omassa huoneessa vai keittiössä… Lasta kuullaan ja toiveet huomioidaan, mutta viime kädessä vanhempi vastaa siitä, että sovittu sääntö on lapsen edun mukainen. Kun sovitaan yhdessä säännöstä, voidaan samalla päättää minkä pituinen aika seurataan säännön toimivuutta. Ja myös tässä kohden niin kuin monessa muussakin tilanteessa arjessa lapsen opetellessa uutta asiaa, on tärkeää kannustaminen ja kehuminen hyvin konkreettisesti. Lapsi tietää, mitä vanhempi tarkoittaa, mistä nyt puhuu. Kolmannessa korissa ovat ne asiat, joista lapsi saa päättää itsenäisesti, esim. minkä värisen puseron laittaa päälleen tai mikä iltasatu luetaan. Lapsen kasvaessa sääntöjä on hyvä päivittää, samoin eri ikäisten lasten kanssa täytyy muistaa, että osa säännöistä voi olla erilaiset 2-vuotiaalle ja 5-vuotiaalle.
Miten viestit lapselle siitä, mitä toivot hänen tekevän tai miten käyttäytyvän? Toistatko samaa asiaa monta kertaa ja toivot, että lapsi sillä tavalla kuulisi ja tottelisi? Vai oletko ns. sarjakomentaja, eli annat tulla samassa lauseessa monta komentoa? Onko lapsesi mahdollista muistaa kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä? Ja jos ei muista kaikkea, lapsi saa siitä helposti moitteita. Jos moitteiden sijaan haluat tuottaa lapselle onnistumisen kokemuksia, anna yksi komento kerrallaan ja lapselle riittävästi aikaa totella.
Kun pyydät lapselta jotain, onko tapanasi sanoa: ”Voisitko kerätä lelut?” tai ”Lähdetäänpäs nyt…”. Haluat varmasti puhutella lasta sievästi ja kohteliaasti, mikä on hyvä asia. Tässä piilee kuitenkin ”ansa”, koska näin toimien annat lapselle mahdollisuuden valita. Se on ok, jos aidosti olit ajatellut, että lapsi saa päättää sen, kerääkö lelut vai ei, eli vastata sinulle: ”En kerää”.
Jos kuitenkin ajatuksenasi oli pitää kiinni säännöstä, jonka mukaan leikin jälkeen lelut kerätään hyllyille, osoitat lapselle paremmin tämän sanomalla esimerkiksi: ”Kerää lelut hyllylle, kiitos” tai ”Nyt kerätään lelut hyllyyn yhdessä.” Kun muistelen arkeani päiväkotimaailmassa lasten kanssa, niin kyllähän lapset useimmiten valitsivat sen, mikä itse asiassa ei ollut valittavissa.
Lapsille kerrotaan selkeästi se, mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä pitää tehdä. Jos mitään ei tapahdu, autetaan lasta. Ja eihän tätä kertomista tarvitse kiukkuisesti tehdä, rauhallisen jämäkästi asian esittäminen riittää. Ja kun lapsi katsoo sinua, hän näkee, että tarkoitat sitä. Kun lapsi aloittaa toimimaan toivotulla tavalla, anna hänen kuulla sinulta, että olet huomioinut lapsen toiminnan ja kiität tai kannustat lasta.
Jos koetat tavoittaa lapsen huhuilemalla häntä toisesta huoneesta, se helposti jää lapselta huomaamatta ja ohittaa lapsen. Mitään ei tapahdu, joten sanot asiasi uudestaan. Edelleenkään ei lasta näy keittiössä. Lapsi voi olla niin syventynyt leikkimään tai hän voi itse asiassa odottaa, että kuulee tutut sanat tietyn kertamäärän ja sitten vanhempi tulee paikalle. Kuinka monta kertaa yleensä toistat? Jos huomaat arjessa lukumäärän olevan useita, mitä jos lähtisit rajaamaan määrää. Kahden kerran jälkeen on aika toimia, nyt tarvitaan vanhemman apua. ”Olen kahdesti pyytänyt, no niin nyt lähdetään.”
Ulos pukeudutaan sään mukaisesti ja siitä päättää vanhempi. Pukemisen taito lapsella on, mutta kas kummaa, taito on usein esimerkiksi aamun lähtötilanteissa kateissa. Eikä taitoa löydy millään. Vanhempi siis päättää, että ulkovaatteet puetaan. Jos lapsi ei ole aamun lähtövalmisteluissa yhteistyöhaluinen, häntä autetaan pukeutumisessa. Se, että autat vähän isompaakin lasta joskus pukemisessa, ei vie lapselta pois niitä pukemisen taitoja, jotka hän on jo oppinut. Pukeminen voi itse asiassa edistyä, kun lasta autetaan. Vanhemman hoiva ja lähellä olo on tärkeää lapselle, ja pukemistilanteessa tämä läheisyyden kaipuu täyttyy lapsen kannalta mukavasti.
On ilta ja aika lähteä hampaiden pesulle. Olet ennakoinut siirtymistä vaikkapa sanomalla ”Kun munakello pirisee, on aika aloittaa hampaidenpesu, kiitos.” Ja jos mitään ei tällä kertaa tapahdu, menet paikalle ja ilmoitat, että nyt on aika lähteä hampaidenpesulle. Saatat kuulla ”En halua.” Mihin nyt kiinnität huomion ja minkä jätät huomiotta- ei-sanaan vai siihen, että lähdetään kohti vessaa? Kannustan kokeilemaan huomion siirtämistä johonkin myönteiseen esimerkiksi: (otat lapsen syliin tai kädestä kiinni) ”Mukava mennä yhdessä hampaidenpesulle. Pestään hampaat ja sitten päästään valitsemaan iltasatu. Mikähän kirja tänään luetaan.” Kokeile tätä lähestymistapaa useamman kerran, ole sinäkin sinnikäs. Ja kun tulee onnistumisen kokemus, tilanteessa ainakin yksi kohta toimi paremmin kuin ennen, kiitä itseäsi ja sano ”Hyvä minä!!!”
Millaisia odotuksia asetat lapselle ja minkälaista käytöstä toivot? Arjen hektisissä tilanteissa lasten kanssa on reagoitava nopeasti. Kerromme lapselle usein, miten ei saa toimia, mutta mitä annamme tilalle? Mitä lapsi saa tehdä? Ei-sanaa ei ole tarkoitus hävittää pois, ettei lapsi sitä kuulisi arjessa. Auta ja ohjeista lasta kertomalla, miten toivot hänen käyttäytyvän tai tekevän. Esimerkiksi: ” Tule tähän viereeni ja pysyttele kärryjen lähellä, niin voimme tehdä ostokset yhdessä.”
Rajat arjessa tuovat eteen pettymyksen kokemuksia ja kiukkutilanteita. Pienen lapsen kiukku -luentotallenne on katsottavissa tästä elokuulle asti. Vanhempien Akatemiassa alkaa elokuussa seuraava Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmä 2-6 -vuotiaiden lasten vanhemmille. Iltaryhmässä käsitellään hyvin käytännönläheisesti myönteisiä kasvatusmenetelmiä, miten vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja miten toimia haastavissa tilanteissa lapsen kanssa.