Oppisopimuksella NY Klubitalojen sydämeen
Ryminällä talolle
Huhu, siitä on jo 3 vuotta kun aloitin oppisopimuksen Tönärillä. Aika menee kyllä nopsaan ja varsinkin tämä viimeinen puolivuotta on vierähtänyt ryminällä. Vaikka minulla olisi paljon kerrottavaa, käytössäni on vain rajallinen määrä merkkejä.
Se taisi olla keskiviikko aamu. Herään odottamattomaan puhelimen pirinään ja kun vastaan pöllähtäneenä, linjan toisessa päässä kuuluu iloinen naurahdus: ”Nyt taidettiin tavoittaa oikea ihminen, kannattaa päivittää CV:hen oikea numero”, Lahja vinkkasi ystävällisesti ja sovimme haastatteluajan Paikka Auki-ohjaajan työhön, jonka olin viikkoja aikaisemmin sattumalta bongannut avoimista työpaikoista. Olinkin sopivasti kyllästynyt siivoustyöhön ja olin miettinyt enemmän ohjaustyötä, kun olin päätynyt Tyttöjen Tuvalle isosiskoksi, myös oppisopimus kuulosti itselle parhaimmalta vaihtoehdolta. Se, että jaksettiin nähdä vaivaa ottaa selville numeroni, vaikka olin sen CV:hen ilmoittanut väärin, kertoi jo ennakkoon, miten Klubitalolla annetaan kaikille mahdollisuus.
Klubitalolla minua vastassa olivat Nuorten Ystävien klubitalopäällikkö Lahja, silloinen Tönärin vastaava työhönvalmentaja Eija ja muutama jäsen, jotka minua haastattelivat. Jännitin niin paljon, että taisin välillä vähän sekoilla sanoissa ja sylini oli haastattelun jälkeen täynnä kynsilakan palasia. Siitä huolimatta tein näköjään lähtemättömän vaikutuksen ja minut valittiin uudeksi ohjaajaksi Tönärille.
Klubitalolla vastaanotto oli utelias; en tiennyt kumpi puoli esitti enemmän kysymyksiä, minä vai talon väki. Pikkuhiljaa kuitenkin onnistuin sopeutumaan joukkoon ja löysin vähän omaa jalkaa ohjaustyöhön. Vaikka jotkut asiat tulivat luonnostaan, ei voi kieltää, ettenkö olisi epäillyt itseäni useammin kuin kerran. Tai jopa kymmenen. Muistan vieläkin, kuinka itkin ensimmäisen Biisikärpäsen vetovuoron jälkeen, kun ajattelin nolanneeni itseni ihan täysin yrittäessäni ottaa mallia muiden ohjaustyylistä, joka ei ollut itselle yhtään luontevaa. Muistan myös, kuinka Katariina veti minut sivuun ja sain ensimmäiset (jotka oikeasti muistan) positiiviset palautteet kehuen rauhallista ja maltillista ohjausta tilanteessa, jossa moni olisi varmasti turhautunut. Eikä pidä unohtaa yhteisiä onnistumisen iloja Rokuan hyvinvointiloman selättämisestä. Älkää luulko väärin, minusta se oli mahtava reissu ja upea kokemus, mutta uunituoreelle ohjaajalle vastuu tuntui välillä todella suurelta ja viikko yötä päivää jännittyneenä on todella väsyttävää. En kuitenkaan vaihtaisi hetkeäkään.
Työ opintojen tukena
Vuosiin on myös mahtunut vastoinkäymisiä. Yllättävien terveysongelmien vuoksi joutuin todella pitkälle sairaslomalle, joka vaaransi koko oppisopimukseni jatkon. En olisi ikinä uskonut, minkälaista kamppailua me siinä kävimme enkä voisi toivoa parempaa tukea kuin mitä silloin siihen sain. Se, että minusta pidettiin kynsin ja hampain kiinni niin, että etsittiin kaikki mahdolliset porsaanreiät sopiviin jatkotoimenpiteisiin, että opinnot eivät katkea, tuo vieläkin kyyneleet silmiin kun sitä ajattelee. Harva pääsee sanomaan, että työ on ollut suurin tuki vaikeina aikoina. Näiden vuosien aikana olen oppinut niin paljon, paljon enemmän mitä olisin voinut kuvitella. Ne ovat opettaneet yhteisöllisyyttä, mitä tarkoittaa olla läsnä ja kuunnella, kuinka ottaa vastuuta ja kohdata omat virheensä ja oppia niistä. Rehellisesti sanottuna en uskonut kasvavani näin paljon niin työntekijänä kuin ihmisenä. Ehkä tämä sattui niin hyvään saumaan, jonka takia olen hiukan alkanut uskomaan, että kaikella on tarkoitus.
Mullistava mahdollisuus
Kello lyö kohta yksi ja klubitalolla käy vilinä. Kuulen keittiöstä astioiden kilinää ja iloinen porina kaikuu toimistoyksikön puolelta. Kohta on iltapäiväkahvien aika ja sen huomaa; kahvinjanoiset vitsailevat sohvilla ja innokkaimmat työskentelijät eivät malttaa jättää hommiaan kesken, kun kahvikello vihdoin kilahtaa. Tulen varmasti kaipaamaan tätäkin hetkeä, joka saattaa äkkiä tuntua merkityksettömältä, mutta kun nyt minuakin huudellaan kahville, sitä tuntee kuuluvansa johonkin. Tuntuu hyvältä olla osana tällaista yhteisöä.
Lahja pyysi vielä kertomaan terveisiä kaikille NY klubitalolaisille. En oikein tiedä mitä sanoa, en ole ikinä kokenut olevani järin mietteliäs tai viisauksia omaava ihminen. Ehkä oman kokemuksen perusteella voisin sanoa, että muistakaa pitää kiinni haaveistanne, mutta opetelkaa myös päästämään niistä tarvittaessa irti ja kokeilemaan jotain aivan muuta; koskaan ei voi tietää minne tulevaisuuden tuulet meitä vievät. Antakaa itsellenne aikaa kasvaa ja löytää se juttu mikä tuntuu omalta. Muistakaa nauttia niistä pienistäkin asioista, vaikka ne tuntisivatkin merkityksettömiltä aluksi.
Jos joku minulle olisi kymmenisen vuotta sitten kertonut, että minusta tulee nuoriso- ja yhteisöohjaaja, en olisi uskonut. Valehtelematta en meinaa välillä nytkään sitä uskoa, mutta ehkä se pitäisi viimeistään uskoa sitten, kun saan todistuksen käteen. Ja sitten kun se päivä koittaa, mietin jatkossakin työssäni teiltä opittuja elämänviisauksia ja vaalin niitä, sekä kerron miten mullistava klubitalo voi olla, jos sille antaa mahdollisuuden.
Rock on!
Terveisin
Tiina Hiljanen