Ääni särkyneille -yhtyeen kaksi henkilöä kuvassa

Ääni särkyneille -yhtyeen tarina

Klubitalo Tönärin jäsenet Mika ja Kare | 4.3.2022

Yhtyeen tarina alkaa siitä, kun Klubitalo Tönärillä sain esitteen käteeni missä mainittiin Roso – tuotannon biisileiri. No, minullahan ei ole minkään soittimen soitto osaamista, joten otin silti yhteyttä Roson vastaavaan ohjaajaan Sampoon. Kerroin hänelle, että kirjoitan runoja ja että haluaisin löytää säveltäjän niille. Sitten Sampo eräänä päivänä kertoi minulle, että oli löytänyt säveltäjän, joka olisi halukas yhteistyöhön. Kelkkaan hyppäsi Kare Poutanen. Ensimmäinen laulumme on nimeltään ” Juureton puu”.

Siitä se sitten lähti, meillä on sävellettynä noin 90 laulua. Meidän ensimmäinen julkisuuteen edenneen kappaleen nimi on ” Ruma ankanpoikanen”. Se on nyt Spotifyssä, Soundcloudissa ja Youtubessa.

Sieltä löytyy ” Tässä oon ja Helinä – keiju”. Meidän yhtyeestä on tehty yksi lehtijuttu ja kaksi radio haastattelua. Yhtyeen tavoitteena on auttaa ihmisiä, vaikeassa elämäntilanteessa olevia ns. ”särkyneitä” ihmisiä. Tuoda iloa ja lohtua päiviin sekä tulevaan. Ihmisten auttaminen on tärkeää varsinkin näinä aikoina.

Usein se unohtuu monelta. Pitäisi olla ihminen toiselle. Prosessi menee sillä tavalla, että lähetän hänelle sanat ensin ja hän tekee siihen sävelen. Musiikki vaikuttaa mieleen monella tavalla, riippuu mitä sanoo ja millä tavalla. Pyrimme tsemppaamaan ihmisiä eteenpäin. Mielestämme jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja tärkeä. Ja molemmille mielenterveys taustaa ja rankkoja kokemuksia. Varmaan se on osa – syynä miksi tätä tehdään. Joskus ajatuksena olisi heittää live – keikka kunhan korona aika vähän helpottaa. Kun ihmisellä on vaikeaa, silloin ei näe valoa elämässään, kaikki näyttää synkältä, ettei ole ulospääsyä. Silti olisi jaksettava uskoa huomiseen, joskus kirkastuu.

Yötä seuraa aina aamu, ja aurinko paistaa, vaikka pilvet olisi edessä. Itse olin koulukiusattu ja huono lapsuus, nuoruus. Laitos taustaa. Synkissä vesissä on uitu. Masennustakin ollut. Kuitenkin jotenkin uskonut että valoa on tunnelin päässä, niin se olikin. Nykyään kaikki on paremmin. Musiikki harrastuksena. Se tuo iloa elämään ja on vahvuus. Rankasta elämästä huolimatta, pystyn töihin ja olen siivooja ammatiltani. Kare taas on toiselta ammatiltaan ammatti tanssija. Tekee nykyään musiikkia. Hyvä ihminen, haluaa auttaa toisia. Huumorintajuinen. Lopuksi haluan kertoa kaikille, että vaikka olisi miten vaikeaa tahansa, joskus helpottaa. Koittaa parempi aika kun jaksaa uskoa. Puhuminen on tärkeää, tekee asioita mistä tykkää. Ei kaikkea unohda, eikä tarvitsekaan. Ne siirtyy pikku hiljaa muistojen arkistoon. Hyvää kevättä kaikille!

Terveisin: Mika ja Kare

Jaa artikkeli: