10 hyvää tekoa – Klubitalojen juhlavuoden kampanja

Nuorten Ystävien klubitalot | 21.6.2022

Nuorten Ystävien Klubitalot Pönkkä, Tönäri ja Roihula ovat tehneet arvokasta ja hyvää työtä kolmella paikkakunnalla 10 vuoden ajan. Vuosikymmeneen mahtuu paljon monenlaista, niin iloa, surua, onnistumisia, haasteita ja kaikkea siltä ja väliltä, mutta jos yksi asia pitäisi nostaa kaiken edelle, on selkeä valinta. Suurin ja kuvaavin voima ja motivaatio klubitalon arjessa on toisten auttaminen. Juhlavuoden kunniaksi klubitalot toteuttavat yhteisen 10 hyvää tekoa -kampanjan vuoden 2022 aikana. Kampanjan aikana klubitalojemme jäsenet sekä työntekijät suunnittelevat sekä toteuttavat hyviä tekoja vaihteleville kohderyhmille.

 

10 hyvää tekoa starttasi maaliskuussa, kun Roihula nikkaroi eläinystävillemme uusia koteja eli linnunpönttöjä. Huhtikuussa Pönkkä viihdytti ikäihmisiä wappujuhlien merkeissä Salonkartanossa ja toukokuussa Kajaanin kadut siistiytyivät, kun Tönäri pääsi roskienkeruuseen. Kesäkuun hyvänä tekona Roihula askarteli kesätoivotuksia Esperikodin asukkaille. Nähtäväksi jää millaisia hyviä tekoja NY klubitaloilla on taskussaan loppuvuotta ajatellen!

 

N:o 1 – Maaliskuu

 

Linnunpönttö

 

Maaliskuun hyvänä tekona Klubitalo Roihulan väki ripusti linnunpönttöjä Roihulan lähiympäristöön. Kevään aikana olemme seurailleet milloin asukkaat saapuvat. Ikkunanpesu talkoissa emme päässeet pesemään Roihulan Neukkarin ikkunoita ulkoa päin, sillä sen läheisyydessä olevaan linnunpönttöön ennätti pesimään kirjosieppo. NY on linnuilla koti!

 

N:o 2 – Huhtikuu

 

 

Huhtikuun hyvänä tekona Klubitalo Pönkän porukka järjesti Wappu -juhlan palvelukeskus Salonkartanon ikäihmisille. Juhlassa jäsenet lausuivat runoja ja järjestivät Bingon. Lisäksi laulettiin yhteislauluja Pönkän Pumpun johdolla. Kohtaaminen tuotti hyvää mieltä ja iloa molemmin puolin.

 

N:o 3 – Toukokuu

 

 

Toukokuussa Klubitalo Tönäri valitsi hyvän teon kohteeksi luonnon! Saimme lainaan Kajaanin kaupunkilta roskapihtejä ja hyvät ohjeistukset, missä voisimme tehdä siivoustyötä luonnon ja kajaanilaisten iloksi. Näin se homma sujui iloisesti auringon paisteessa!

 

N:o 4 – Kesäkuu

 

Askartelua

 

Kesäkuun hyvänä tekona Klubitalo Roihulan väki ilahdutti Esperi Koti Sarkan asukkaita askartelemalla heille iloisen kesän toivotuskortteja. NY on kesään piristystä!

 

N:o 5 – Heinäkuu

 

 

Heinäkuun hyvänä tekona Klubitalo Pönkän pumppu esiintyi lapsille Hollihaan liikennepuistossa. Jäsenet lauloivat monia lastenlauluja ja lapset lähtivät reippaasti mukaan leikkimieliseen laulamiseen ja soittamiseen. Ukkonen ja vesisateet meinasivat uhata, mutta nippa nappa saimme tilaisuuden pidettyä. Tästä jäi kaikille iloinen ja hyvä mieli.

Jaa artikkeli: