Ukrainan kriisi loi tarpeen kehittää yhteistyötä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi
Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (AIKO) -määrärahasta rahoitusta Turvaverkko-esiselvityshankkeelle. Hankkeessa selvitetään turvapaikanhakijoiden työllistymispolkuja ja kotoutumista edistävän vapaaehtoistyön sekä neuvonta- ja ohjauspalveluiden hyviä käytäntöjä.
Ukrainan kriisi on osoittanut, että kestävien ja hallittujen auttamistoimien käynnistyminen vie aikaa ja vaatii hallittua yhteistyötä toimijoiden välillä. Nyt turvapaikanhakijoilla on ollut haasteita palveluihin ohjautumisessa, myös niihin pääsyssä on viivettä. Lisäksi päivittäishyödykkeistä on ollut puutetta ja maahan tulevilla on paljon erilaisia tiedontarpeita, joihin ei ole kyetty vastaamaan.
Turvaverkko-esiselvityshankkeeseen kuuluu kartoitus, jossa selvitetään, kuinka työllistymispolkuja voidaan vahvistaa ja kuinka kotoutumista edistetään vapaaehtoistoiminnalla ja neuvonta- ja ohjauspalveluilla. Kartoitusta täydennetään avustustoiminnan kokeiluiden kautta, jota käytännössä tehdään muun muassa vapaaehtoistoimijoiden Oulussa aloittamassa Help Center -yksikössä. Toiminnan kautta kerätään tietoa ja eri verkostojen kokemuksia siitä, miten toiminnan olisi hyvä maakunnan alueella organisoitua erilaisissa kriisitilanteissa. Hankkeen toteutusaika on lokakuusta maaliskuun 2023 loppuun.
Nuorten Ystävät tulee palkkaamaan hankkeeseen työntekijän, jolla on hankkeen näkökulmasta omakohtaista kokemusta kriisitilanteista ja ihmisten kohtaamisesta. Turvaverkko on ainutlaatuinen hanke, jossa luodaan uusia alueellisia käytänteitä erilaisten kriisien kohtaamiseksi. Parhaimmillaan hanke luo mahdollisuuksia kehittää alueen elinkeinotoimintaa ja hyvinvointia.
Hankkeen toteuttajatahoina ja osarahoittajina toimivat ODL, Nuorten Ystävät ry ja Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä. Hanke on tehnyt suunnitteluyhteistyötä ja saanut osarahoitusta myös Oulun kaupungilta.
Katso hankkeen tietosivu ODL:n verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Matti Vainiokangas, matti.vainiokangas@odl.fi
Kehitysjohtaja Marko Kielinen, marko.kielinen@nuortenystavat.fi
Kuvat: Canva ja organisaatioiden logot