Uutiskuva_verkko_Verto_kokemusasiantuntijakoulutus1

Päihdetyön kokemusasiantuntijakoulutus Oulussa

Ajankohtaista | 1.9.2022

NYn Verto ja Oulun kaupunki järjestävät yhteistyössä päihdetyön kokemusasiantuntijakoulutuksen loka-joulukuun aikana Oulussa.

Kokemusasiantuntijakoulutuksen saanut henkilö voi toimia erilaisissa vapaaehtoisissa kokemusasiantuntijatehtävissä, joita voivat olla muun muassa yksilökäynneille tai erilaisiin ryhmiin osallistuminen päihdetyöntekijän työparina. Esimerkiksi koulut tai eri asiantuntijatahot voivat myös hyödyntää kokemusasiantuntijoita eri tehtävissä. Kokemusasiantuntijan tärkein työkalu on oma tarina. Kokemusasiantuntijakoulutus sisältää 6 lähiopetuspäivää sekä koulutuksen jälkeisen, 1,5h kestävän jatkotapaamisen. Koulutus on maksuton ja se sisältää kahvitarjoilun. Lounas on koulutuspäivinä omakustanteinen.

Kenelle?

Koulutukseen otetaan enintään 20 riippuvuudesta kuntoutuvaa henkilöä tai läheistä, joiden toipuminen on edennyt siihen vaiheeseen, että kokemusasiantuntija on valmis kertomaan omasta toipumispolustaan.

Elämäntilanteen tulee olla vakaa. Aktiivinen päihteidenkäyttö tai tuoreet retkahdukset ovat este kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistumiselle.

Kokemusasiantuntijoilta edellytetään halua jakaa omaa tarinaansa, mutta koulutuksen käyminen ei velvoita osallistumaan kokemusasiantuntijatyöhön. Kokemusasiantuntijatyö on pääasiassa palkatonta vapaaehtoistyötä, josta voidaan maksaa kulukorvaus.

Milloin?

Koulutus järjestetään loka-joulukuun aikana Oulussa.

Koulutuspäivät:

Pe 7.10. klo 9-15
Pe 21.10. klo 9-15
Pe 4.11. klo 9-15
Pe 11.11. klo 9-15
Pe 18.11. klo 9-15
Pe 2.12. klo 9-15

Miten?

Voit ilmoittaa kiinnostuksesi koulutusta kohtaan päihdetyöntekijällesi tai suoraan kouluttajille 9.9.2022 mennessä:

Vertaistyön koordinaattori Hanna Eskola, Verto
hanna.eskola@nuortenystavat.fi, 044 740994

Sosiaalityöntekijä Minna Haaraoja, Oulun kaupunki
minna.haaraoja@ouka.fi, 044 7036242

Jaa artikkeli: