Kohtaantoa-hanke on käynnistynyt yli odotusten
Kohtaantoa aloitti toimintansa maaliskuussa 2023 ja hyvin käyntiin lähteneen hankkeen tarve on tullut selkeästi esille kaikilla hankepaikkakunnilla. Hyvät kohtaamiset ja onnistumiset motivoivat tiimiä jatkamaan toiminnan kehittämistä paikkakuntien tarpeet huomioiden.
”Vastaanotto Kohtaantoa-hankkeelle on ollut positiivista”, uravalmentaja Marja iloitsee.
Hanke on käynnistynyt vauhdikkaasti ja kohtaamisen paikkoja on jo löydetty. Osa työnantajista on saanut Kohtaantoan kautta osaavaa työvoimaa, ja työnhakija-asiakkaat ovat edenneet koulutuksiin, työkokeiluihin ja töihin.
Kohderyhmien ja yhteistyökumppaneiden kuuleminen Kohtaantoassa on erityisen tärkeässä roolissa, sillä hankkeen toimintaa rakennetaan täysin tarvelähtöisesti. Hankkeen alkutaipaleella järjestetyissä suunnittelutyöpajoissa nousi hyvin esiin kunkin paikkakunnan tarpeita ja erityispiirteitä.
”Tarpeet eroavat paikkakunnittain. Esimerkiksi Haapavedellä sosiaali- ja terveysalan työnantajilta on noussut selkeä huoli työvoiman riittävyydestä, kun taas Raahessa metallialat etsivät kuumeisesti osaavaa työvoimaa. Kohtaanto-ongelma on kaikkia paikkakuntia yhdistävä haaste”, hanketiimi tiivistää.
Työnantajakoordinaattorit kuulevat yrityksen tarpeet
Työnantajakoordinaattorit ovat ottaneet yhteyttä useisiin eri yrityksiin ja lähteneet luomaan uusia verkostoja. He ovat jalkautuneet kullakin paikkakunnalla moniin eri työpaikkoihin, jonka ansiosta on päästy aloittamaan antoisia yhteistöitä ja onnistuttu löytämään piilotyöpaikkoja. Yrityksiä ja työnantajia kuunnellaan herkällä korvalla.
Hanke tavoittelee pysyviä vaikutuksia työllisyystoimijoille, joten hanke on alusta asti pyrkinyt tiiviiseen yhteistyöhön heidän kanssaan. Näin hankkeen hyvät toimintatavat eivät jää ainoastaan hankkeen sisälle vaan paikalliset toimijat hyötyvät niistä pitkällä tähtäimellä.
Raahessa tätä tavoitetta kohti on kuljettu alusta saakka, sillä työnantajakoordinaattori Emma työskentelee kuntakokeilujen tiloissa, jolloin yhteistyö on välitöntä. Oulussa puolestaan työnantajakoordinaattori Jarkko osallistuu Oulun kuntakokeilujen työntekijöiden säännöllisiin tapaamisiin ja Haapavedellä on työnantajakoordinaattori Annamarin kehotuksesta perustettu työllisyystyöryhmä. Kommunikaatio ja yhteistyö nopeuttavat työelämäpolkujen löytämistä asiakkaille.
Uravalmentajat kulkevat työnhakijan rinnalla
Uravalmentajat ovat vastaanottaneet asiakkaita jo ensimmäisten viikkojen aikana. Asiakkaita tavataan pääsääntöisesti toimistolla mutta myös toimiston ulkopuolella. Esimerkiksi Ylivieskassa uravalmentaja Anu käy toisinaan kuntouttavassa työpajassa, Toivossa, ja Oulun uravalmentajan Marjan voi tavata BusinessAseman Pop Up –tilaisuudessa viikoittain.
”Toivon, että meille on helpompi tulla juttelemaan, kun meidät voi tavoittaa muualtakin kuin toimistosta”, Anu hymyilee.
On tärkeää korostaa, että vaikka kyseessä onkin Nuorten Ystävien hanke, palvelut on tarkoitettu kaikilla hankepaikkakunnilla lähtökohtaisesti 30-vuotiaista ylöspäin kaikille pitkäaikaistyöttömille tai sen riskissä oleville. Ylivieskassa on todettu, ettei yli 30-vuotiaille ole juurikaan saatavilla yksilöohjausta työnhakuun. Anu pyrkii tavoittamaan yli 30-vuotiaita käymällä joka toinen viikko Ylivieskan Ohjaamon avoimissa ovissa, jolloin palveluiden ulkopuolelle pian jäävät eli 30 täyttävät, voivat siirtyä joustavasti Kohtaantoa-hankkeen asiakkaaksi. Oulussa erityisesti yli 55-vuotiaat kaipaavat apua ja vertaistukea.
”Asiakasohjaus Oulun kokoisessa kaupungissa on pienempiä kaupunkeja haastavampaa ja siihen on lähdetty vastaamaan esimerkiksi hankkeen tarkemmalla kohdentamisella kuntakokeilun omavalmentajille”, Marja kertoo.
Hankkeen etu on laaja toiminta-alue Pohjois-Pohjanmaalla. Tiimin sisäisen yhteistyön ansiosta työllistyminen hankepaikkakunnalta toiselle mahdollistuu. Yksi kohtaanto-ongelman avainratkaisuista onkin työvoiman liikkuvuus. Työ jatkuu edelleen, jotta Kohtaantoa saa näkyvyyttä ja mahdollisimman moni löytäisi avun hankkeen kautta.