Kajaanin Klubitalo Tönäri on matalan kynnyksen yhteisö, joka tarjoaa yhteisöllistä tekemistä ja yksilöllistä tukea kohti yksilön tavoitteita ja jatkopolkuja.

Kenelle?

Klubitalotoiminta on tarkoitettu yli 18-vuotiaille työikäisille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arkeen, työllistymiseen tai opiskeluun liittyvissä asioissa sekä kaipaavat yhteisöä ja mielekästä, tavoitteellista tekemistä arkeensa.

Maksuttomaan toimintaan on mahdollisuus osallistua omien tarpeiden, tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Toiminnassa voi olla mukana sekä paikan päällä että verkossa toimivassa eKlubitalossa.

Toimintaperiaatteemme

Toiminta perustuu osallisuuteen ja tasa-arvoon: Klubitalon jäsenet ja henkilöstö työskentelevät klubitalolla yhdessä tasavertaisina. Toiminta pohjautuu kansainvälisesti tunnustettuun klubitalomalliin.

Seuraa Klubitalo Tönäriä somessa tai tue toimintaamme:

Mukaan toimintaan

Klubitalon jäseneksi pääset osallistumalla talolla tai etänä järjestettävään toiminnan esittelyyn tai varaamalla henkilökohtaisen esittelyn. Tutustumiskäynnin jälkeen, voit osallistua toimintaan jäsentutustujana. Voit itse valita kuinka paljon ja milloin osallistut toimintaan. Halutessasi liittyä jäseneksi, riittää, että sovit jäseneksitulokeskustelulle ajan työntekijän kanssa.

Muistathan, että jäsenyys on ilmaista ja aikarajoitteetonta.

Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja jäsen saa itse valita, mihin töihin tai ryhmiin kulloinkin osallistuu. Klubitalon toiminta perustuu yhteiseen päätöksentekoon säännöllisissä talokokouksissa ja kehittämispäivissä.

Toimintaa järjestetään myös verkkoympäristössä eKlubitalossa, joka on Nuorten Ystävät ry:n klubitalojen yhteinen kokonaisuus. Toimintaan voi osallistua kaikilta Nuorten Ystävien klubitalopaikkakunnilta (Kajaani, Rovaniemi ja Oulu). eKlubitalotoiminta pitää sisällään vahvasti vertaisuuteen perustuvaa ryhmätoimintaa ja ryhmien vetäjinä toimii pääsääntöisesti NY klubitalojen jäsenet.

Työpainotteinen päivä

Klubitalojen arki koostuu työpainotteisista päivistä, ryhmätoiminnasta ja yksilötapaamisista. Työpainotteisen päivän toiminta tapahtuu kolmessa yksikössä: keittiö- ja kiinteistöyksikössä, toimisto- ja hallintoyksikössä sekä työ- ja opintoyksikössä. Yksiköissä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä, jotka vahvistavat jäsenten työelämä- ja opiskeluvalmiuksia sekä arjenhallinnan taitoja. Voit itse valita, minkä yksikön töihin osallistut ja kuinka paljon osallistut.

Jäsenillä on mahdollisuus ruokailla klubitalolla. Lounas on tarjolla arkisin klo 11.30–11.45. Pidämme oikeudet ruokalistan muutoksiin.

Lue lisää yksiköistämme alla! 

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö huolehtii mm. talon siisteydestä, pienistä remonteista, suunnittelee ruokalistat, käy kaupassa ja valmistaa lounaan sekä keittää kahvit niin koko talon yhteisiin tapahtumiin kuin pienempiin kokouksiinkin.

Toimisto- ja hallintoyksikkö

Toimisto- ja hallintoyksikkö vastaa talon viestinnästä. Yksikössä voit tuottaa sisältöä kotisivuille, Facebookiin ja Instagramiin, tilastoida ja raportoida, suunnitella talon sisäisiä ilmoituksia, postittaa, kopioida, laminoida ja valokuvata. Lisäksi meillä on tarjolla erilaisia taloushallinnontehtäviä. Toimistolla tehdään myös talon omaa Tönärin Sanomat -lehteä. Voit kirjoittaa lehteemme juttuja tai runoja, piirtää sekä valokuvata. Pääset halutessasi myös harjoittelemaan lehden taittoa ja editointia.

Työ- ja opintoyksikkö

Työ- ja opintoyksikkö järjestää sekä jäsenille että työntekijöille yhteisiä infoja ja koulutuksia, etsii ja jakaa tietoa opiskeluun ja työhön liittyen, järjestää tutustumiskäyntejä yrityksiin ja oppilaitoksiin sekä tukee opinnoissa. Työ- ja opintoyksikön ryhmiin voivat osallistua kaikki opinnoista tai työelämästä haaveilevat tai jo siellä olevat jäsenet.

Ryhmät

Klubitalon erilaisissa ryhmissä, jäsenet voivat ylläpitää ja opetella uusia taitoja, jakaa omaa osaamistaan muille sekä ylläpitää ja vahvistaa omaa hyvinvointiaan. Ryhmien aiheet, ajankohdat ja tarkempi sisältö muokkautuvat aina jäsenten toiveiden mukaan.

Aikatauluista, mahdollisista muutoksista sekä ryhmiin ilmoittautumisista tiedotamme viikko-ohjelmassamme sekä viikkotiedotteessamme.

Osaamisen tunnistaminen

NY Klubitaloilla voi saada osaamisesta osaamistodistuksen. PAIKKO-osaamistodistus tekee näkyväksi klubitaloilla havaitun osaamisen. Osaamistodistus kuvaa taidot ammatillisten perustutkintojen perusteiden mukaisesti. NY Klubitaloilla on tunnistettu oppimisympäristöjä seuraavista tutkinnoista:

  • Liiketoiminnan perustutkinto
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
  • Yhteiset tutkinnon osat
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
  • Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
  • Liiketoiminnan perustutkinto

Kummi- ja digikummitoiminta

Klubitalon kummitoiminnan tarkoitus on tukea uusia jäseniä ja jäsentutustujia. Kummijäsen on rinnallakulkija, jonka kanssa oppii uusia asioita ja tutustuu klubitalon töihin sekä ihmisiin. Tärkeimpiä tehtäviä on uusien tutustujien ja vieraiden vastaanotto, toiminnan esittely sekä perehdyttäminen.

Kummijäsen on mukana talon edustus- ja markkinointitehtävissä, kuten yhteistyöverkostoissa tai tapahtumissa. Kummijäsenenä voit osallistua kummitoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Kummijäseneksi voi ryhtyä kuka tahansa klubitalon jäsen.

Digikummit toimivat vertaisohjaajina, auttaen toisia klubitalon jäseniä digiasioissa ja digitaitojen kartuttamisessa. Digikummit järjestävät myös erilaisia koulutuksia klubitalolla digiasioihin liittyen.

Elämänhallinta, Mielen hyvinvointi, Tukea työllistymiseen ja opintoihin

Klubitalo Tönärin yksilövalmennus & työhönvalmennus

Tönärin blogi

10.7.2025 | sosionomiopiskelija Anni

Yhdessä tekemisen taikaa: Kevät harjoittelussa Klubitalo Roihulassa

Hei! Olen sosionomiopiskelija Anni ja vietin keväällä yhdeksän viikkoa harjoittelussa Klubitalo Roihulassa. Jo ensimmäisistä päivistä alkaen minut otettiin lämpimästi vastaan…

Viikko-ohjelma, vko 34

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Tomaattikeitto
12:00 Työnjako ja talon töitä
14:00 Liikunta: Leikkimielistä kisailua talolla.
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Tonnikalalasagne
12:00 Työnjako ja talon töitä
14:00 Tiistailiiga
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
09:30 NY Klubitalojen viestintätiimi
11:30 Lounas: Herkkusienipasta
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:00 Talokokous
15:00 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 teams
NY Klubitalojen viestintätiimi
teams
13:00 zoom
Talokokous
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Hampurilaiset
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:00 Biisikärpänen
13:30 Kaukavesi
14:00 Talo menee kiinni! Henkilöstön työnohjaus.

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
10:00 Vapaa taide: Valkokuvakehykset
11:30 Lounas: Kanankoivet ja riisi
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:00 Onnarikahvit
13:30 Keskusteluryhmä: Tietotekniikka
14:30 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
Viikonloppuporinat
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
Viikonloppuporinat
zoom

Viikko-ohjelma, vko 35

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Kanakiusaus
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:30 Liikunta: Uinti Kesäniemessä
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Porkkanaletut ja kananmunakastike
12:00 Työnjako ja talon töitä
14:00 Tiistailiiga (Kesän viimeinen)
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Tonnikalapasta
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:00 Talokokous
15:00 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

13:00 zoom
Talokokous
zoom

Lähitoiminta

08:30 Aamukahvit ja porinat
09:00 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Riistakäristys
12:00 Työnjako ja talon töitä
13:30 Hoilaajat
13:30 Kaukavesi
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

12:00 Päiväkahvit ja porinat
12:00 Työnjako ja talon töitä
14:00 Lounas: Pakasteruoka
14:30 Työnjako ja talon töitä
15:00 Onnarit
16:00 Lähtö Linnanvirta 2025 -tapahtumaan.
16:00 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
Viikonloppuporinat
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
Viikonloppuporinat
zoom

Yhteystiedot

Klubitalo Tönäri

Lönnrotinkatu 12, 2. krs Kajaani, 87100

0504335268
klubitalo.tonari@nuortenystavat.fi

Aukioloajat:

ma klo 8.30–15.30
ti klo 8.30–15.30
ke klo 8.30–15.00
to klo 8.30–15.30
pe klo 8.30–14.30

Katariina Hentilä

Vastaava työhönvalmentaja

050 340 8846
katariina.hentila@nuortenystavat.fi

Susanne Ilvonen

Työhönvalmentaja

050 569 2400
susanne.ilvonen@nuortenystavat.fi

Petja Korkkonen (vanhempainvapaalla 31.3.-21.9.2025)

Työhönvalmentaja

044 734 1559
petja.korkkonen@nuortenystavat.fi

Mira Pyykkönen

Ohjaaja

044 428 7539
mira.pyykkonen@nuortenystavat.fi

Lahja Leiviskä

Klubitalopäällikkö (Roihula, Pönkkä, Tönäri ja Virkku)

044 7341 830
lahja.leiviska@nuortenystavat.fi