Taiteilija Juho Hiltusen tulkinta siitä, kuinka hän on taistellut tiensä merkityksellisen arjen ja työnteon pariin.

Onnenpäiväsi on tänään -teos (Juho Hiltunen, 2022)

Pyysimme nuorta oululaista taiteilijaa luomaan teoksen, josta ilmenisi hänen näkemyksensä Paikka auki -työn tarjoamista mahdollisuuksista. Yllä oleva teos kuvastaa, mitä oikeanlaisen työn löytyminen merkitsee ihmiselle, joka pyrkii nousemaan syvistä vesistä.

”Kuvaa tehdessäni mietin omaa kokemustani ajoista, jolloin en mistään löytänyt juuri itselleni sopivaa työtä. Kuinka oli niin tyhjä olo ja päiväni valuivat vain ohi, madellen ja sulautuen toinen toiseensa.

Kun löysin työn, eli loin elämäni intohimosta, taiteen tekemisestä jokapäiväisen asian. Silloin olin niin kuin hahmo kuvassa, taistelin itseni ylös läpi päivien, jolloin ei ole motivaatiota, läpi hetkien, kun joku minussa sanoo, että ”et pysty mihinkään” hetki kerrallaan irtautuen ja kurkottaen siihen, että MINÄ löydän itselleni ja päivilleni juuri sen asian, jota rakastan kutsua työkseni.”

– Juho Hiltunen

Jaa artikkeli: