Rovaniemen Klubitalo Roihula on matalan kynnyksen yhteisö, joka tarjoaa yhteisöllistä tekemistä ja yksilöllistä tukea kohti yksilön tavoitteita ja jatkopolkuja.

Kenelle?

Klubitalotoiminta on tarkoitettu yli 18-vuotiaille työikäisille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arkeen, työllistymiseen tai opiskeluun liittyvissä asioissa sekä kaipaavat yhteisöä ja mielekästä, tavoitteellista tekemistä arkeensa.

Maksuttomaan toimintaan on mahdollisuus osallistua omien tarpeiden, tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Toiminnassa voi olla mukana sekä paikan päällä että verkossa toimivassa eKlubitalossa.

Toimintaperiaatteemme

Toiminta perustuu osallisuuteen ja tasa-arvoon: Klubitalon jäsenet ja henkilöstö työskentelevät klubitalolla yhdessä tasavertaisina. Toiminta pohjautuu kansainvälisesti tunnustettuun klubitalomalliin.

Seuraa Klubitalo Roihulaa somessa tai tue toimintaamme:

Mukaan toimintaan

Klubitalon jäseneksi pääset osallistumalla talolla tai etänä järjestettävään toiminnan esittelyyn tai varaamalla henkilökohtaisen esittelyn. Tutustumiskäynnin jälkeen, voit osallistua toimintaan jäsentutustujana. Voit itse valita kuinka paljon ja milloin osallistut toimintaan. Halutessasi liittyä jäseneksi, riittää, että sovit jäseneksitulokeskustelulle ajan työntekijän kanssa.

Muistathan, että jäsenyys on ilmaista ja aikarajoitteetonta.

Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja jäsen saa itse valita, mihin töihin tai ryhmiin kulloinkin osallistuu. Klubitalon toiminta perustuu yhteiseen päätöksentekoon säännöllisissä talokokouksissa ja kehittämispäivissä.

Toimintaa järjestetään myös verkkoympäristössä eKlubitalossa, joka on Nuorten Ystävät ry:n klubitalojen yhteinen kokonaisuus. Toimintaan voi osallistua kaikilta Nuorten Ystävien klubitalopaikkakunnilta (Rovaniemi, Kajaani ja Oulu). eKlubitalotoiminta pitää sisällään vahvasti vertaisuuteen perustuvaa ryhmätoimintaa ja ryhmien vetäjinä toimii pääsääntöisesti NY klubitalojen jäsenet.

Työpainotteinen päivä

Klubitalojen arki koostuu työpainotteisista päivistä, ryhmätoiminnasta ja yksilötapaamisista. Työpainotteisen päivän toiminta tapahtuu kolmessa yksikössä: keittiö- ja kiinteistöyksikössä, toimisto- ja hallintoyksikössä sekä työ- ja opintoyksikössä. Yksiköissä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä, jotka vahvistavat jäsenten työelämä- ja opiskeluvalmiuksia sekä arjenhallinnan taitoja. Voit itse valita, minkä yksikön töihin osallistut ja kuinka paljon osallistut.

Jäsenillä on mahdollisuus ruokailla klubitalolla. Lounas on tarjolla arkisin klo 11.00–11.45.

Lue lisää yksiköistämme alla!

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö

Keittiö- ja kiinteistöyksikkö huolehtii mm. talon siisteydestä, pienistä remonteista, suunnittelee ruokalistat, käy kaupassa ja valmistaa lounaan sekä keittää kahvit niin koko talon yhteisiin tapahtumiin kuin pienempiin kokouksiinkin.

Toimisto- ja hallintoyksikkö

Toimisto- ja hallintoyksikkö vastaa talon viestinnästä. Yksikössä voit työskennellä talon infopisteessä, tuottaa sisältöä kotisivuille, Facebookiin ja Instagramiin, tilastoida ja raportoida, suunnitella talon sisäisiä ilmoituksia, postittaa, kopioida, laminoida ja valokuvata. Lisäksi meillä on tarjolla taloushallinnon tehtäviä. Toimistolla tehdään myös podcasteja ja muita äänituotantoja. Pääset halutessasi harjoittelemaan äänittämistä ja editoimista. Yksikössä pääsee osallistumaan myös viestintätiimeihin.

Työ- ja opintoyksikkö

Työ- ja opintoyksikkö järjestää sekä jäsenille että työntekijöille yhteisiä infoja ja koulutuksia, etsii ja jakaa tietoa opiskeluun ja työhön liittyen, järjestää tutustumiskäyntejä yrityksiin ja oppilaitoksiin sekä tukee opinnoissa. Työ- ja opintoyksikön ryhmiin voivat osallistua kaikki opinnoista tai työelämästä haaveilevat tai jo siellä olevat jäsenet.

Ryhmät

Klubitalon erilaisissa ryhmissä, jäsenet voivat ylläpitää ja opetella uusia taitoja, jakaa omaa osaamistaan muille sekä ylläpitää ja vahvistaa omaa hyvinvointiaan. Ryhmien aiheet, ajankohdat ja tarkempi sisältö muokkautuvat aina jäsenten toiveiden mukaan.

Aikatauluista, mahdollisista muutoksista sekä ryhmiin ilmoittautumisista tiedotamme viikko-ohjelmassamme sekä viikkotiedotteessamme.

Osaamisen tunnistaminen

NY Klubitaloilla voi saada osaamisesta osaamistodistuksen. PAIKKO-osaamistodistus tekee näkyväksi klubitaloilla havaitun osaamisen. Osaamistodistus kuvaa taidot ammatillisten perustutkintojen perusteiden mukaisesti. NY Klubitaloilla on tunnistettu oppimisympäristöjä seuraavista tutkinnoista:

  • Liiketoiminnan perustutkinto
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
  • Yhteiset tutkinnon osat
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
  • Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto

Kummi- ja digikummitoiminta

Klubitalon kummitoiminnan tarkoitus on tukea uusia jäseniä ja jäsentutustujia. Kummijäsen on rinnallakulkija, jonka kanssa oppii uusia asioita ja tutustuu klubitalon töihin sekä ihmisiin. Tärkeimpiä tehtäviä on uusien tutustujien ja vieraiden vastaanotto, toiminnan esittely sekä perehdyttäminen.

Kummijäsen on mukana talon edustus- ja markkinointitehtävissä, kuten yhteistyöverkostoissa tai tapahtumissa. Kummijäsenenä voit osallistua kummitoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Kummijäseneksi voi ryhtyä kuka tahansa klubitalon jäsen.

Digikummit toimivat vertaisohjaajina, auttaen toisia klubitalon jäseniä digiasioissa ja digitaitojen kartuttamisessa. Digikummit järjestävät myös erilaisia koulutuksia klubitalolla digiasioihin liittyen.

Opintoretriitti

Klubitalo Roihulan Opintoretriitti järjestetään keskiviikkoisin klo 12.30–14.30.

Oppimispaja

Klubitalo Roihulan Oppimispaja järjestetään keskiviikkoisin klo 9.30–11.00.

Roihulan blogi

23.5.2025 | Työpajaan osallistuneiden koko konkkaronkka

Jani Toivolan vuorovaikutustyöpaja – Matka läsnä olemisen jaloon taitoon 

Maaliskuussa 2025 koitti taas perinteisen Jani Toivolan vuorovaikutustyöpajan aika! Klubitalo Pönkän tiloissa kokoonnuttiin kaikkien Nuorten Ystävien klubitalojen jäsenten ja työntekijöiden…

Klubitalot tarjoavat

YHTEISÖLLISYYTTÄ

  • Työpainotteinen päivä klubitalon eri yksiköissä: keittiö-, puhtaanapito-, toimistotyöt
    Monipuoliset ryhmätoiminnot: musiikki, luova toiminta, liikunta, hyvinvointi
  • Yhteinen päätöksenteko:talokokoukset, kehittämispäivät
  • Työllistymiseen ja opintoihin liittyvät koulutukset ja ryhmätoiminnot: työnhakuryhmät, opintoretriitti
  • Vapaa-ajan toiminta: retket ja tapahtumat

YKSILÖLLISTÄ TUKEA

  • Ohjaus ja tuki arjen asioissa
  • Työhönvalmennus tuetun työllistymisen keinoin:
    osaamisen ja vahvuuksien kartoitus, vaihtoehtojen selvittäminen, tuki työllistymisen eri vaiheissa, tuki työssä pysymiseen, taloudellisten etuuksien neuvonta, työnantajayhteistyö
  • Opintovalmennus: tuki opintoihin pääsyyn, opintojen suorittamiseen, oppilaitosyhteistyö, osaamistodistukset

Viikko-ohjelma, vko 22

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: kebabkiusaus
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

13:00 Talo aukeaa
13:00 Työnhakupaja
15:30 Talo menee kiinni
16:00 Keilaus (16.00 - 17.00 3€)

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Lämmitykset ja yllätykset
13:00 CV-paja Ohjaamolla
14:00 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

09:30 teams
Sk - Treffi (Howspace)
teams

Lähitoiminta

08:30 Ei ole Lähitoimintaa

Lähitoiminta

08:30 Ei ole lähitoimintaa

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

Viikko-ohjelma, vko 23

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Uuniperunat
12:00 Talokokous
15:30 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

12:00 zoom
eTalokokous
zoom

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
08:30 Aamupala ilmoittautuneille
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Kasvislasagne
12:00 Ruokasuunnittelu
13:00 Työnhakupaja
15:30 Talo menee kiinni

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Tonnikalapastavuoka
12:00 Sanataideryhmä
15:30 Talo menee kiinni
16:00 Kaikkien Kesäfestari Oulussa ilmoittautuneille (16.00 - 20.00)

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
08:30 Aamupala ilmoittautuneille
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Munakasrulla kanatäytteellä
12:00 Onnarit
15:30 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

13:00 zoom
eNY Opintoretriitti /Pönkkä
zoom

Lähitoiminta

08:30 Talo aukeaa
09:15 Työnjako ja talon töitä
11:30 Lounas: Yllätykset/lämmitykset
14:00 Talo menee kiinni

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

eKlubitalotoiminta

11:00 zoom
PERUTTU eNY Viikonlopun porinaryhmä
zoom

Yhteystiedot

Klubitalo Roihula

Rovakatu 23 Rovaniemi, 96200

050 449 9426
klubitalo.roihula@nuortenystavat.fi

Tervetuloa uusiin tiloihimme 4. kerrokseen, käynti citykäytävän puolelta!

Aukioloajat:

Maanantai-torstai kello 8.30–15.30
Perjantai kello 8.30–14.00

Jaana Rossi

Vastaava työhönvalmentaja

050 441 7115
jaana.rossi@nuortenystavat.fi

Katja Kunnari

Työhönvalmentaja

050 591 5295
katja.kunnari@nuortenystavat.fi

Sanna Soramäki

Työhönvalmentaja

044 7231 777
sanna.soramaki@nuortenystavat.fi

Lahja Leiviskä

Klubitalopäällikkö (Roihula, Pönkkä, Tönäri ja Virkku)

044 7341 830
lahja.leiviska@nuortenystavat.fi

Kai Rinkinen (opintovapaalla 1.1.2025–30.6.2025)

Työhönvalmentaja

044 734 1513
kai.rinkinen@nuortenystavat.fi