Millainen Oulu oli vuonna 1907?

1800-luvun lopulla Oulun seudun teollistumisen käynnistivät höyrykoneen sovellukset, ja ympäristöön perustettiin höyrysahoja. Kaupunkiin tuli 1882 puhelin, pari vuotta myöhemmin sähkövalo ja 1886 rautatie. Purjelaivojen ja tervan aikakausi väistyi. 1900-luvun alussa Oulun kaupungin väestö kasvoi vakaasti ja ylitti 16 000 asukkaan rajan vuosisadan vaihteessa. Kaupungin väestöstä valtaosa puhui suomea. Ruotsinkielisten määrä oli kuitenkin vielä noin 1200.

Suuret yhteiskunnalliset muutokset etenivät vääjäämättömästi noihin aikoihin kaikkialla. Perinteinen säätyjako mureni. Kansalaisyhteiskunta oli syntymässä uusien aatteiden ja Venäjän Suomen suuriruhtinaskuntaan kohdistaman yhtenäistämispolitiikan paineessa. Suurlakko syksyllä 1905 oli tämän kansalaisheräämisen suuri käännekohta.

Oulu oli jo 1900-luvun alussa ollut pitkään huomattava oppikoulukaupunki. Sinne tultiin saamaan kouluopetusta laajalta pohjalaiselta alueelta.

Nykyiseen verrattuna Oulun näytti huomattavasti maaseutumaisemmalta. Kaupungin osat tosin erosivat olemukseltaan toisistaan. Maalaiskylää eniten muistuttavat näkymät avautuivat kaupungin laitamilla. Monissa taloissa oli karjaa ja hevosia. Vauraampi väki asutti keskustan kortteleita. Yksikerroksiset vaaleat puurakennukset ympäröivät umpinaisia pihoja, joiden keskellä oli kaivot. Ydinkaupungin ruutukaava-alueellakin elämänpiiri oli tästä johtuen tiiviin yhteisöllinen. Vain muutamat kerrostalot kohosivat kohti korkeutta. Näihin kuuluivat lääninhallituksen rakennus, seurahuone, kaupungintalo, ja Kansallis-Osake-Pankki. Tärkeimmillä kaduilla oli nupukivipäällys ja sadevesikourut. Ajurit tarjosivat katujen varsilla vossikkakyytiä.

Nuorten Ystävät -yhdistys perustetaan

1900-luvun alussa suomalaisessa yhteiskunnassa ja lehdistössä käytiin laajaa keskustelua, jossa etsittiin ratkaisuja sosiaalisiin kysymyksiin. Osana tätä keskustelua Nuorten Ystävät -yhdistys nousi maaliskuun 27. päivänä vuonna 1907 oululaisten tietoisuuteen. Tällöin pidettiin Nuorten Ystävien väliaikaisen toimikunnan kokous. Useat lehdet mainitsivat, että kaupunkiin oli syntynyt järjestö lasten suojelemiseksi.

Samaan aikaan Suomessa käytiin ensimmäisten eduskuntavaalien ääntenlaskua. Yleinen ja yhtäläinen valtiollinen äänioikeus merkitsi demokratian läpimurtoa Venäjään kuuluvassa Suomen suurruhtinaskunnassa. Säätyvaltiopäivien lopettaminen hautasi lopullisesti Ruotsin vallan ajoilta periytyvän sääty-yhteiskunnan.
Ensimmäinen uutinen Nuorten Ystävät -yhdistyksestä oli pieni. Tuskinpa kukaan tuolloin vielä näki lyhyessä tiedotteessa menestyksen merkkejä. Edellisenä iltana Oulun kaupungin valtuusmiehet olivat pitämässään kokouksessa saaneet päätettäväksi anomuksen, jossa Nuorten Ystävät pyysi 800 tai 1000 markan määrärahaa lastenkaitsijan palkkaamiseksi. Tällaisen tarkoitus ”olisi hakea lapsia kadulta ja toimittaa heitä sellaisiin toimiin, jossa oppisivat jalompia asioista, kuin mitä kadulla nyt saavat”. Asia lähetettiin kunnallisen anniskeluyhtiön voittovarojen jakoa harkitsevaan valiokuntaan.

Lokakuun 1. päivänä vuonna 1907 Nuorten Ystävät -yhdistys kokoontui Oulun Diakonissalaitokselle virallisluonteiseen perustamiskokoukseensa. Pelkästään raha-anomuksen käsittely kaupunginhallinnossa lienee edellyttänyt tätä. Perustettu yhdistys anoi nyt uudelleen määrärahaa valtuustolta, minkä voi tulkita tarkoittaneen kunnallisen tuen haluamista mieluummin yleisistä verovaroista kuin viinavoittovaroista. Anomus hylättiin, vaikka sitä pidettiin hyvään pyrkivänä ja huomion arvoisena. Yhdistyksen palkkaaman katulasten kaitsijan työ Oulussa oli kielteisestä päätöksestä huolimatta alkanut.

Ensimmäiset lastentarhat Suomeen

1910-luvulla Nuorten Ystävät näki välttämättömäksi tuoda kaupungille esille lastentarhojen tarpeellisuuden, joka erosi aiemmin lähinnä kouluikäisille suunnatusta lastenkoti- ja työtoiminnasta sekä lastenseimistä. V. 1902 lastentarhaopettaja Hanna Åström perusti Ouluun ensimmäisen Pestalozzin ja Fröbelin uusien oppien mukaisen lastentarhan. Pyrkimys oli tukea teollisuustyöväen alle kouluikäisten lasten kasvatusta. Lapsia oli kasvatettava heidän olemuksensa ja omien edellytystensä mukaisesti. Erityisesti haluttiin korostaa runsaan leikin ja askartelun merkitystä.

Ensimmäiset tilat osoittautuivat pian liian pieniksi tarpeeseen nähden ja Åströmin suku rakennutti monien mielestä Suomen kauneimman lastentarhatalon Kiikkusaaren Laskuniemeen, nykyiselle Ainolan puiston alueelle. Åström avioitui vuonna 1909 ja aviopari Frankenhaeuser muutti Etelä-Suomeen. Oli mietittävä, mitä lastentarhalle tehtäisiin. Frankenhaeuser päätti jalomielisesti lahjoittaa sen Oulun kaupungille. Kaupungin ehtona kuitenkin oli, että toimintaa jatkaisi yksityinen taho. Koko lastentarhatoimintaa näytti uhkaavan surkuteltava loppu, kunnes Nuorten Ystävät otti yhteyttä Frankenhauseriin. Hän lahjoitti toiminnan mielellään Nuorten Ystäville, kunhan kaupunki sitoutuisi tukemaan yhdistystä työssä, ´kunnes kunta oivaltaa kunnallisen lastentarhain perustamisen tarpeellisuuden´.

Valtakunnallisesti katsottuna Oulun lastentarhatoiminnan omaleimaisimpia ja edistyksellisimpiä piirteitä oli alusta alkaen ollut kiinteä yhteydenpito kotien kanssa. 1920-luvulla erityisesti isätkin kutsuttiin mukaan ja sekä vanhemmat että kaupunki kiitteli tehtyä toimintaa. Yhdistys sai paljon yksityisiä lahjoituksia toiminnan ylläpitämiseen. 1930-luvulla toiminta laajeni ja Nuorten Ystävät perusti lastentarhat myös Tuiraan, Heinäpäähän sekä myöhemmin Koskelaan.

Vuonna 1939 talvisota keskeytti työn lastentarhoissa ja lastentarhat tyhjennettiin. Ainolan lastentarha joutui pommituksen kohteeksi ja paloi. Sodan jälkeen yhdistys perusti vielä lastentarhat Karjasillalle, Myllytulliin ja Hinttaan. Lisäksi toimintaan kuului lastenseimet Tuirassa ja Ainolassa. Ne tarjosivat hoitopaikan yhteensä 411 lapselle.

Historiakuva: Musisointia Ainolan lastentarhassa 1950-luvulla. Anni Limmin kokoelma, Pohjois-Pohjanmaan museo. Nykypäivän kuva: NY koulujen henkilöstö 2022. Koulujen päivittäisessä arjessa tekemisen kautta oppiminen. Musiikki on edelleen tärkeä osa kouluopetusta.

Teksteissä otteita Jukka Juntusen kirjasta Nuorten Ystävät 1907-2007 Toivon ja työn tie.

Toiminta käynnistyy erityistä tukea tarvitseville

Järjestön historiaan sisältyy paljon käännekohtia. Yksi kauaskantoisista ajatuksista oli yhdistyksen johdon rohkea tarttuminen kehitysvammaisten, tuolloisten vajaamielisten tai tylsämielisten, asiaan.

Vuonna 1966 opettaja Sinikka Seppänen kertoi Nuorten Ystävien vuosikatsauksessa tekemistään havainnoista, jotka hän oli tehnyt v. 1926 perustetun NYn Toivola-kodin johtajana työnsä ensimmäisinä kuukausina. Hän vertasi laitosta ajanmukaisella tavalla pienoisyhteiskuntaan, jonka tehtävänä olisi rakentaa kehitysvammaisille oppilaille tie tulevaan maailmaan.

” …Toivolassa he saavat opetusta paitsi yleistiedossa myös käytännön asioissa. Maatila, metsä, keittiö, veistosali, kangaspuut; ne kaikki opetusvälineinä johdattavat mahdollisuuteen selviytyä koulun jälkeisessä ankarassa elämäntaistelussa. (…) Tällaisessa pienessä yhteiskunnassa on vaarana ns. laitostuminen. Tätä vastaan koitamme sotia. Eräänä menettelytapana on aktiivinen osanotto tasaveroisina Muhoksen ja ulkopitäjien urheiluseurojen kilpailuihin. Olisi suotavaa, että yhä laajemmalle leviäisi ennakkoluuloton käsitys kehitysvammaisista ja työstä, jota on tehtävä heidän kuntouttamisekseen. Heillä kaikilla, kuten Toivola-kodin pojillakin, on oikeus ihmisarvoiseen elämään, ja he toivovat, että heitä kohdellaan sen mukaisesti.”

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten asema on yli 90 vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Vammaisten säilyttämisestä suurissa laitoksissa on päästy kodinomaiseen asumiseen, työtoimintaan ja moniin tukipalveluihin. Vammaispalvelut ovat tätä nykyä osa ekosysteemimme Hoivatie Oy:n toimintaa.

Opetustoiminta on sisältynyt Nuorten Ystävien vammaistyöhön alusta alkaen ja Nuorten Ystävillä onkin edelleen yksityinen erityiskoulu Pohjolan koulun rinnalla. Hoivatie ja Nuorten Ystävät tekevät vahvaa yhteistyötä laaja-alaisesti tukea tarvitsevien hyväksi.

Historiakuva; Toivola-kodin pojat onkimassa Oulujoen törmällä Muhoksella 1960-luvulla. Heikki Mäntymaan kokoelma. Nykypäivän kuva; NY koulujen henkilöstö ongella.

Kokkailua, urheilua ja itsensä ylittämistä

Nuorten Ystävillä on kautta historian käytetty kädentaitoja ja toiminnallista tekemistä osana kuntouttavaa toimintaa. Yhdessä tekeminen ja henkilöstön osallistuminen, ei pelkästään ohjaajana vaan aktiivisena tekijänä, muodostaa arjen taitoja ja yhteisöllisyyttä, joita tarvitaan myös sosiaalista kuntoutusta varten. Kouluilla tekeminen alkoi maatilan töistä, kunnes siirryttiin ammattikoulun linjoihin. 1960-luvulla Pohjolakodin ammattikoulun linjoja olivat puutyö-, vaatturi-, jalkine-, metallityö-, maa- ja karjatalous sekä puutarhaosasto, partiotoiminta ja urheilu.

Eikä toiminnallista tekemistä ole unohdettu mihinkään, päinvastoin; valmennuspajat toteuttavat sitä työpajatoiminnassaan, klubitalot työpainotteisissa päivissään ja koulut osana opetustyötään. Tekemisen kautta kokeillaan ja opitaan uutta, ollaan osa yhteisöä ja löydetään hetkiä, joissa voi ylittää itsensä. Oman polun löytämiseen on tarvittu asiantuntevaa rinnallakulkijuutta, joita jo katulasten kaitsija Fabian Hintikainen 1900-luvulla lähti Nuorten Ystävillä tekemään.

Historiakuva: Painonnostoa vuonna 1967 ja 2022; Tämän päivän kuvatoisinto on tehty täysin samassa paikassa! Tila toimii nykyään NY koulujen pukuhuoneena. Kuvassa on Nuorten Ystävien koulun koulunkäynninohjaajat, takana Antti Juka ja puntteja nostaa Sami Pohjola.