119 vuotta työtä jokaisen parempaa huomista varten
Tällä sivulla voit tutustua Nuorten Ystävien historiaan, jota siivittää yli sadan vuoden takaiset murroskaudet ja sosiaaliset kysymykset yhteiskunnassamme.
Nuorten Ystävät on perustettu vuonna 1907, kun Suomi oli vielä Venäjän vallan alla. Toistaiseksi ratkaisemattomia sosiaalisia kysymyksiä olivat paha asumisahtaus ja asuntopula. Ne olivat seurausta muuttoliikkeestä ja työväen määrän nopeasta kasvusta. Asunto-olojen kurjuutta Oulussa osoittaa, että neljä viidesosaa kaupungin vähävaraisesta väestä asui yhden ainoan huoneen kodissa. Näin ahdas asuminen oli Suomen kaupunkien heikoimpia.
Ajalle tyypillisesti perheissä oli paljon lapsia. Tämä näkyi myös katukuvassa. Päivähoito oli järjestetty vielä hyvin vajavaisesti, vaikka ei ollut tavatonta, että molemmat köyhän perheen vanhemmat kävivät töissä. Lasten asema kaupungistuvassa yhteiskunnassa oli selkiytymätön. Kansakoulunkäynti perustui vuosina 1874–1920 vapaaehtoisuuteen. Siksi se oli monien kohdalla epäsäännöllistä. Myös koulusta eroaminen oli Oulussa huolestuttavan yleistä. Vuosina 1907–1913 peräti 16 % kansakoulujen oppilaista keskeytti koulun ennen kuin sai päättötodistuksen. Monet heistä tarvittiin tekemään työtä kotona tai kodin ulkopuolella. Erityisesti pienet pojat kuluttivat vapaa-aikaansa kaduilla.