Työkokeilu Klubitalo Roihulassa
Työkokeilu Klubitalo Roihulassa
Hei Sinä lukija!
Tämän kertaisessa blogitekstissä pääset lukemaan kokemuksiani työkokeilusta Klubitalo Roihulassa, sekä näkemyksiäni klubitalon arjesta!
Olen 25-vuotias ja olen ollut työkokeilussa Klubitalo Roihulassa vajaan puoli vuotta ja nyt aloitan toimintaterapeutti opinnot tänä syksynä.
Roihulassa on ollut loistava vastaanotto, jonka kautta olen päässyt hyvin sisään klubitalon arkeen sekä yhteisöön. Työkokeilun aikana olen tutustunut niin jäseniin, kuin myös työntekijöihinkin, joiden kanssa olen tullut alusta asti todella hyvin juttuun.
Aamuisin aloitamme päivän työnjaolla, jossa jokaisella on mahdollisuus valita askareita tulevalle päivälle. Työnjako on mielestäni todella loistava tapa aloittaa päivä, koska jokainen jäsen ja työntekijä saa valita vapaaehtoisesti mieluisan työtehtävän sille päivälle.
Olen päässyt tekemään erilaisia askareita ihan laidasta laitaan. Olen ollut laittamassa ruokaa, tehnyt erilaisia toimistotöitä sekä osallistunut erilaisiin retkiin ja tapahtumiin. Kevään aikana pääsin mukaan äänittämään sekä editoimaan podcastia. Ruuan laittamisessa olen päässyt itse tekemään erilaisia ja monipuolisia ruokia, joita en itse ollut aiemmin tehnyt ja tätä kautta olen oppinut tekemään entistä enemmän erilaisia ruokia.
Toimistotöihin on liittynyt esimerkiksi podcastin tekoa, jota äänitimme ja editoimme. Podcastissa puhuimme klubitaloelämästä sekä arjesta ja pääsimme kuulemaan erilaisia jäsen-tarinoita. Podcastia äänitimme yhteistyössä Klubitalo Tönärin sekä Klubitalo Pönkän kanssa ja tätä kautta pääsin myös hieman tutustumaan kyseisiin klubitaloihin sekä kuuleman myös heidän äänittämiään jaksoja ja jäsen tarinoita. Toimistossa olemme myös osallistuneet esimerkiksi kuunnelmatyöryhmiin Klubitalo Tönärin sekä Klubitalo Pönkän kanssa. Olemme myös päivittäneet esimerkiksi klubitalon viikko-ohjelmaa sekä tehneet somepäivityksiä klubitalon some-tileille.
Siivoustöissä olemme pesseet pyykkiä, tiskanneet, luutunneet, imuroineet jne. kaikkien eri töiden ja askareiden ohella olen päässyt samalla tutustumaan hyvin jäsenien ja työntekijöiden kanssa. Maanantaisin meillä on ollut aamulla talokokous, jossa olemme käyneet läpi tulevan viikon ohjelmaa sekä esimerkiksi tulevia retkiä tai tapahtumia. Talokokouksiin osallistuvat jäsenet sekä työntekijät ja kaikilla on mahdollisuus osallistua siihen.
Olen työkokeiluni aikana oppinut ihan valtavan paljon uusia asioita, jotka tulevat auttamaan minua tulevissa opinnoissa sekä tulevaisuudessa myös työelämässä. Olen esimerkiksi päässyt harjoittelemaan ja seuraamaan erilaista ohjaustyötä. Sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet entisestään tämän viimeisen puolenvuoden aikana mitä olen ollut täällä.
Roihula on tukenut minua työkokeilun ohella myös todella paljon kevään aikana opinnoissa, lukiessani pääsykokeisiin. Sain tarvittaessa apua mikäli jokin/jotkut tehtävät olivat haastavia. Minulle annettiin myös mahdollisuus tarvittaessa lukea työpäivien aikana. Roihulassa pyöri kevään aikana opiskelu retriitti kahtena päivänä viikossa, johon osallistuin ja missä pääsin keskittymään opiskeluun. Retriittiin osallistui muitakin henkilöitä, jotka tulivat sinne opiskelemaan. ja Opiskelussa kellotettiin tietty aika, jonka jälkeen pidettiin lyhyt paussi ja sitten jatkettiin, jota toistettiin useaan kertaan retriitin ajan, jotta se helpottaisi opintoihin keskittymistä.
Klubitalolla on todella viihtyisä ympäristö ja talolla kaikki jäsenetkin ovat kavereita keskenään. Näkee selvästi sen kuinka hyvin ihmiset viihtyvät keskenään klubitalolla. Iltapäivällä monesti näkee kuinka jäsenet pelaavat esimerkiksi erilaisia lautapelejä, joihin osallistuu aika ajoin myös työntekijöitä. Klubitalolla ei myöskään kukaan kiusaa ketään. Kesän aikana varsinkin olemme olleet paljon myös ulkona ja harrastaneet erilaista liikuntaa sekä erilaisia retkiä, joihin halukkaat ovat voineet ilmoittautua ja monesti näihin on paljon jäseniä ilmoittautunutkin ja osallistunut.
Balanssi toimii samassa rakennuksessa Roihulan kanssa, niin talolla on tutustunut myös Balanssin henkilökuntaan sekä toimintaan. Balanssi ja Roihula tekevät keskenään töitä ja Balanssi esimerkiksi järjestää erilaista liikuntaa sekä harrastus mahdollisuuksia, joihin osallistuu paljon jäseniä myös Roihulan puolelta. Talolla järjestettäviä tapahtumia suunnitellaan yhdessä Balanssin kanssa ja niihin osallistuu Balanssin ja Roihulan väkeä. Osa Roihulan jäsenistä on jäseninä myös Balanssin puolella.
Klubitalon arki on todella monipuolista ja mahdollistaa jokaiselle mielenkiintoista tekemistä. Klubitalo toiminta on täysin vapaaehtoista ja jokaisella on vapaus valita mitä haluaa tehdä eikä ketään pakoteta mihinkään. Jäsenyys ei myöskään sido sinua mihinkään vaan voit itse valita milloin haluat kulkea talolla eikä jäsenyys tarkoita sitä, että joutuisit kulkemaan esimeriksi tietyn määrän tai tiettyinä päivinä.
Roihulasta jäsenet saavat tukea esimerkiksi opiskeluun tai työnhakuun ja klubitalo pyrkii tukemaan myös jäsenien arkea. Klubitalolla teemme yhdessä jäsenien kanssa käytännössä kaikki askareet ja esimerkiksi ruuanlaitto tai leipominen auttaa ja opettaa samalla jäseniä myös tekemään näitä asioita kotonakin ja täältä saa esimerkiksi reseptit halutessaan mukaan. Meillä pyörii talolla myös pari kertaa viikossa työnhakupaja jossa autetaan työnhaun kanssa. Klubitalolla jäsenillä on myös mahdollisuus osallistua vaikka taidepajaan, jossa pääsee käyttämään omaa luovuuttaan sekä halutessaan voi opetella vaikka soittamaan jotain soittimia musiikkiluokassa. Opintoihin on myös mahdollista saada tukea työhönvalmentajilta, kun vain pyytää. Roihulasta löytyy myös erilaisia mikrokursseja, joita on tarjolla ja niitä voidaan työhönvalmentajien avulla hakea ja aloittaa.
-Kalle Stenberg