Tarve työnhakuun liittyvälle pika-avulle on lisääntynyt 

Kohtaantoa-tiimi | 20.3.2025

Työnhaussa on paljon asioita, jotka mietityttävät työnhakijoita. Moni kaipaa henkilökohtaista tukea omaan tilanteeseensa, minkä vuoksi työnhakijat kertovat hakeutuneensa luoksemme. Kävijät ovat kommentoineet, että tapaamismahdollisuus ilman ajanvarausta on näppärä pikaisen avun tai neuvon tarpeessa. Täsmäapua työnhakuun -hetket kullakin hankepaikkakunnalla on tarkoitettu juuri tällaisen avun tarjoamiseen.

Kohdatessamme asiakkaita, olemme havainneet heikon taloudellisen tilanteen sekä korkean työttömyyden vaikuttavan työnhakijoiden mielialaan sekä uskoon töiden löytymisestä. Matalan kynnyksen ohjauspalveluille, erilaisille valmennuspalveluille sekä omavalmentajan tuelle koetaan nyt suurta tarvetta.

Heikentynyt työmarkkinatilanne ja työllisyyspalveluiden uudistus voivat selittää pika-avun kasvanutta tarvetta.

Koulutus ja pitkä työkokemus eivät takaa työllistymistä

Työttömyys ei tunne rajoja vaan se voi kohdata kenet vain. Olemme tavanneet henkilöitä, jotka ovat ensimmäistä kertaa elämässään hakemassa töitä oltuaan pitkään saman työnantajan palveluksessa. Kaikki työnhakuun liittyvät asiat ovat silloin uusia. Pitkään lomautettuna olleita, korkeasti koulutettuja henkilöitä on käynyt keskustelemassa mahdollisuuksistaan hakeutua uudelle alalle töihin.

Täsmäapua työnhakuun -hetkissä annamme vinkkejä ansioluettelon ja työhakemuksen tekoon ja kerromme esimerkiksi tulevista työvoimakoulutuksista. Toisinaan meiltä kaivataan konkreettista apua esimerkiksi sähköpostin lähettämisessä ja liitetiedostojen liittämisessä sekä työnhakuvelvoitteen täyttymisen ilmoittamisessa. Olemme auttaneet myös työhakemuksen lähettämisessä sellaisia asiakkaita, joilla ei itsellään ole tietokonetta.

Älä jää yksin työnhaun kanssa

Kohtaantoa-hankkeen Täsmäapua työnhakuun on suunnattu työttömille työnhakijoille ja se järjestetään yhteistyössä kaupungin työllisyydenhoidon kanssa. Tule paikalle pikaisen työnhakuun liittyvän kysymyksen kanssa! Pääset tapaamaan Kohtaantoan ammattilaisia ilman ajanvarausta. Vinkkaamme myös tiedossamme olevista piilotyöpaikoista, mahdollisista työkokeilumahdollisuuksista sekä Kohtaantoan tulevista Työkohtaamoista.

Myös omavalmentajat ja yhteistyökumppanit ovat tervetulleita käymään ja kuulemaan hankkeen toiminnasta sekä keskustelemaan asiakkaiden poluttamisesta palveluun.

Täsmäapua työnhakuun kaikilla hankepaikkakunnilla

Haapavedellä Täsmäapua työnhakuun pidetään Kelan tiloissa, Oulussa BusinessAsemalla ja Raahessa ja Ylivieskassa kaupungin kirjastossa. Ajankohtaisen tiedon ja aikataulut löydät tapahtumakalenteristamme!

Täsmäapua työnhakuun torstaisin, Haapavesi (nuortenystavat.fi)
Täsmäapua työnhakuun maanantaisin, Oulu (nuortenystavat.fi)
Täsmäapua työnhakuun parillisten viikkojen keskiviikkoisin, Raahe (nuortenystavat.fi)
Täsmäapua työnhakuun, Ylivieska (nuortenystavat.fi)

Jaa artikkeli: