Rupattelua ja rullajäätelöä – NY koulut vierailulla lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen luona Jyväskylässä
Nuorten Ystävien koulut kävivät vierailulla lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen luona Jyväskylässä. Vapaaehtoisen opintoretken tarkoituksena oli Nuorten Ystävien koulujen oppilaiden yhteiskunnallisen osallisuuden edistäminen ja osallistuttaminen. Reissun aikana oppilaat pääsivät tutustumaan lapsiasiavaltuutetun työtehtäviin sekä Keski-Suomen maisemiin. Reissun mahdollisti Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö.
Reissua oli suunniteltu jo pitkään, sillä Elina kutsui koulujen oppilaita luokseen vierailulle Jyväskylään jo vuonna muutama vuosi sitten. Vuonna 2019 Pohjolan koulun väkeä oli opintoretkellä Helsingissä, ja jo tuolloin Elina halusi tavata silloisia Pohjolan koulun oppilaita Helsingissä kasvotusten.
Matkaan lähdettiin toukokuisena tiistaiaamuna Muhokselta, Pohjolan ja Nuorten Ystävien kouluilta. Menomatkalla pysähdyttiin lounaalle Pihtiputaan Takkatuvalle, ja puoli kahden aikoihin seurue oli perillä ensimmäisessä opintokohteessa. Elina otti vieraat vastaan Lapsiasiavaltuutetun toimistolla. Elina Pekkarisen lisäksi vieraita oli vastaanottamassa hallinnollinen avustaja Mari Laitinen, erikoistutkija Terhi Tuukkanen ja viestintäasiantuntija Annaleena Aira. Matkalla tapaamiseen meidät yllättivät katosta roikkuneet taideteokset.
Tutustumisten jälkeen Elina ja hänen henkilökuntansa esittelivät meille omia työtehtäviään sekä kompaktia toimistoaan, tarjolla oli mehua, keksejä ja hedelmiä. Keskustelimme Elinan kanssa nuorten oikeuksista ja asemasta ja Elina kertoili muutenkin työtehtävistään. Hän kyseli nuorten kuulumisia sekä mieltä askarruttavia asioita.
Vierailu jatkui aurinkoisessa säässä kohden päivällistä. Paikallisessa pizzeriassa Elina tarjosi nuorille haluamaansa ruokaa. Syömisen yhteydessä jatkoimme vapaamuotoista keskustelua moninaisista nuoria koskevista asioista. Keskustelu oli avointa ja hauskalla huumorilla höystettyä.
Ruokailun jälkeen tutustuimme Jyväskylään kävellen Elinan johtaessa kierrosta ja kertoillessa Jyväskylästä tietämyksellään. Erityisesti Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten kohdalla pysähdyimme ihastelemaan niitä ja niissä ilmeneviä italialaisia vaikutteita. Asfaltilta nousimme Harjun näköalatornin juurelle, josta katselimme hulppeita kaupunkinäkymiä. Matka jatkui Harjua pitkin Neron portaille, joita myöten laskeuduttiin takaisin keskustaan. Tässä kohden päätimme ottaa taas uutiskuvassa näkyvän ryhmäkuvan, koska tunnelma ja upea sää suorastaan vaativat sitä.
Matkan edetessä kaupungilla Elina halusi tarjota meille vielä rullajäätelöt. Useimmille rullajäätelön maistaminen oli ensimmäinen kerta. Tästä matka jatkui koulujen pikkubusseille. Hyvästelimme Elinan ja kiitimme kaikesta. Vierailu oli kestänyt kaikkinensa useita tunteja. Vielä lopuksi kutsuimme Elinaa taas vastavuoroisesti käymään Nuorten Ystävien kouluilla lähitulevaisuudessa.
Saavuimme yöpaikkaamme Kuortaneelle hieman sovittua myöhemmässä mutta kerkesimme täpärästi iltaruualle. Huoneiden ja vaatteiden jaon jälkeen suuntasimme ensimmäiseen toimintaan, joka tapahtui lähijärvellä upeassa ja täysin tyynessä säässä. Opettelimme siis melomaan kajakeilla ja suuntasimme pienelle melontaretkelle. Tästä opintoretkemme jatkui seuraavaan päivään ja kohden uusia yhteisöllisiä oppimisseikkailuja. Kiitos Elinalle, koulujen oppilaille sekä henkilökunnalle ja Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiölle onnistuneesta opintomatkasta!