Nuorten Ystävien 115-vuotisjuhlavuosi tuo esille NYn historiaa, kulttuurihyvinvointia ja uutta visuaalista identiteettiä

Ajankohtaista | 11.2.2022

Nuorten Ystävät viettää 115-vuotisjuhlavuottaan! Järjestön vahvat juuret ulottuvat aina vuoteen 1907, jolloin Suomi oli vielä osa keisarillista Venäjää. Tuolloin joukko oululaisia hyväntekijöitä ja valistuneita ihmisiä kokoontui pohtimaan katulasten asemaa. Perustettiin Nuorten Ystävät -niminen yhdistys, joka anoi kaupungilta määrärahaa katulasten kaitsijan palkkaamiseksi. Päämääräksi tuli lasten henkisen kehityksen tukeminen ja työnteon opastaminen osana yhteisöä. Perustajista 5/8 oli naisia.

Tänä päivänä Nuorten Ystävien valtakunnallinen toiminta ulottuu 12 kaupunkiin ympäri Suomen. Useat toiminnoista tavoittavat toiminnan parissa olevat ihmiset myös erilaisten verkkoryhmien, -luentojen ja etäkoulunkäynninkin kautta. Järjestön perustehtävä ei kuitenkaan ole muuttunut tähänkään päivään saakka – teemme työtä heikoimmassa asemassa olevien eteen ja autamme jokaista toimintamme pariin tulevaa ihmistä löytämään vahvuutensa.

Vuonna 2022 myös Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia sekä NY Klubitalot Oulussa, Kajaanissa ja Rovaniemellä viettävät 10-vuotisjuhliaan. Superjuhlavuoden kunniaksi järjestön visuaalista ilmettä haluttiin kirkastaa. Visuaalinen identiteetti on muovattu yhteistyössä NTRNZ Median kanssa.

– Juhlavuoden lisäksi visuaalisen identiteetin kirkastaminen pohjautuu kansalaisjärjestön toimintojemme vahvistamiseen palveluliiketoimintamme siirryttyä uuden yhtiön, Hoivatien pariin. Nuorten Ystävien pitkä kokemus, kehittäjän rooli ja rohkeus haluttiin tuoda brändiuudistuksessa esille. Kestävä kehitys kulkee kaikessa toiminnassamme mukana, myös viestinnässä. NTRNZ Media sai toimintamme kokonaisuudesta ja uudistustarpeesta hyvin kiinni vieden projektia sujuvasti eteenpäin, viestintäpäällikkö Niina Ristolainen kertoo.

– Brändin kirkastamisen yhteydessä lähdettiin kohti energisempää, pehmeää muotokieltä. Uudistus haluttiin tehdä pienin muutoksin kestävästi siten, että nykyiset painotuotteet, opasteet ym. voidaan säilyttää. Ne toimivat rinnakkain kirkastetun ilmeen kanssa, kunnes on aika tehdä luonnollinen vaihto uusiin materiaaleihin. Halusin pehmentää logon kulmia ja tuoda mukaan järjestön kehittäjän luonnetta eteenpäin menevällä liikkeellä. Brändivärien kirjoa laajennettiin, mistä saadaan kevään aikana lisämakua mm. uusien nettisivujen muodossa, NTRNZ Median AD Markus Räisänen kommentoi.

 

Kulttuurihyvinvointi tuo juhlavuoteen elämän värejä ja liikettä

 

NYn juhlavuoden teemana on kulttuurihyvinvointi, mikä on vahva osa Nuorten Ystävien toiminnoissa käytettyjä menetelmiä. Luovan kirjoittamisen, taiteen tai esimerkiksi tanssin keinoin vahvistetaan itsetuntemusta oman polun löytämiseksi. Luovuuden kautta voi syntyä idea opintoihin tai uravalintoihin. Myös NYn työntekijät voivat syventää omaa osaamistaan kulttuurihyvinvointia sisältävän koulutuksen avulla. Juhlavuosi tuo esille jo toteutettuja kulttuurihyvinvoinnin täyteisiä hankkeita, työpajoja ja yhteistyömalleja, mutta myös uusia projekteja.

– Tavoitteenamme on tuoda jatkossa entistä vahvemmin toimintamme parissa olevien ihmisten ääni ja tarinat kuuluviin – taide on mitä oivallisin keino tähän. Onnistumistarinoiden lisäksi elämän nurja puoli, sen aiheuttamat kolhut sekä avun saannin mahdollisuudet on tärkeää tuoda kuuluville. Vain niitä tarkastelemalla voimme kehittää saatavilla olevia palveluita lähemmäksi avun tarvitsijaa. Toimimme sloganimme mukaisesti – Huomista varten, pääsihteeri Arja Sutela kiteyttää.

Tule mukaan viettämään juhlavuotta kanssamme!

Jaa artikkeli: