Lapin yliopisto kerää Nuorten Ystävien kanssa tutkimusyhteistyössä nuorten verkkohäirintäkokemuksia väitöskirjatutkimukseen

Ajankohtaista | 21.5.2026

Oletko joutunut alaikäisenä verkkokiusaamisen, seksuaalisen tai sukupuolittuneen häirinnän kohteeksi somessa, peleissä tai muilla alustoilla? Tai tunnetko jonkun, joka on? Lapin yliopisto etsii tutkimusyhteistyössä Nuorten Ystävien kanssa haastateltavaksi 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, jotka ovat kokeneet häirintää alaikäisenä verkossa.

Väitöskirjatutkija Maria Toppi Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnasta tutkii lasten ja nuorten verkkohäirintää, sen aiheuttamia kokemuksia ja seurauksia sekä avun hakemista nuorten näkökulmasta.

– Tutkimuksessa toivon sinun kertovan sinulle sopivissa määrin omasta kokemuksestasi alaikäisenä verkkoalustan käyttäjänä, joka on kohdannut häirintää. Häirintä on voinut olla esimerkiksi verkkokiusaamista tai seksuaalista/sukupuolittunutta verkkohäirintää ja se on voinut tapahtua lähiaikoina tai kaukana menneisyydessä, Toppi kertoo.

Verkkoympäristöt ovat lapset ja nuorille oivallisia paikkoja oppia uutta, verkostoitua ja pitää yhteyttä. Samalla ne voivat altistaa häirinnälle, joka voi jättää pitkäkestoisia jälkiä. Väitöskirjatutkimuksessa perehdytään verkkoympäristöjen kaksijakoiseen rooliin sekä alaikäisenä koetun verkkohäirinnän aiheuttamiin kokemuksiin ja vaikutuksiin. Tutkimuksessa selvitetään myös häirintään haettavan avun vaiheita nuoren näkökulmasta.

Väitöstutkimuksella selvitetään:

• Miten verkkohäirintä syntyy?
• Millaisissa tilanteissa häirintä kärjistyy?
• Miksi häirinnästä ei usein raportoida?
• Millaista tukea nuoret itse kokevat tarvitsevansa?

Osallistu tutkimukseen

Haluatko jakaa kokemuksesi luottamuksellisesti ja auttaa ymmärtämään paremmin, miten verkkohäirintä vaikuttaa lapsiin ja nuoriin ja miten siihen voitaisiin puuttua ajoissa?
Ilmoita kiinnostuksesi tai kysy lisätietoa sähköpostitse osoitteesta matoppi@ulapland.fi.

Haastattelu tehdään kasvokkain, puhelimitse tai etänä, ja osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Haastattelun toteuttaa väitöskirjatutkija Maria Toppi. Kaikki vastaukset käsitellään huolellisesti, jotta yksittäisiä henkilöitä ei voida tunnistaa.

Katso seloste henkilötietojen käsittelytoimista:

Seloste henkilötietojen käsittelytoimista, Lapin yliopisto 10/2025 (pdf)

Jaa artikkeli: