Vaaleahiuksinen nainen seisoo selin kameraan. Hänen edessään avautuu polku.

Kun yksi ovi sulkeutui, Mahis tarjosi uuden suunnan

Tämä on anonymisoitu asiakaskertomus,
jonka kertojana toimii Valmennuspaja Mahis Jyväskylän asiakas.

 

Olin mukana Ruokapankin toiminnassa Sammonkadulla, kunnes vuoden 2022 lopulla saimme tiedon sen lopettamisesta. Kaupunki päätti lopettaa 150 000 euron tuen ja keskittää apunsa Ruoka-Apu Lyydiaan. Tämä johti nopeasti tilanteeseen, jossa minun piti etsiä uusia työmahdollisuuksia.

Työllisyyspalveluiden yhteyshenkilö suositteli minulle Mahista, ja päätin tutustua paikkaan. Kierroksen jälkeen tiesin heti, että tämä olisi minulle sopiva uusi mahdollisuus, ja tein sopimuksen samantien. Aloitin Mahiksella alkuvuodesta 2023, ja uudet ihmiset sekä ympäristö toivat mukanaan innostusta ja uusia haasteita.

 

Valmennuspajan työntekijä pitelee kädessään lappua, jossa muistutetaan hakemaan apua.
Valmennuspaja Mahiksen työntekijä pitelee kädessään lappua, jossa muistutetaan hakemaan apua.

 

Osallistuin moniin Mahiksen tarjoamiin toimintoihin, kuten ryhmiin, tutustumiskäynteihin ja tapahtumiin. Kesällä nautimme ulkoilusta ja yhteisistä peleistä, ja syksyllä olin mukana erilaisissa tapahtumissa. Ompelukerhossa pääsin parsimaan vaatteita, ja Mahis-lehden kirjoittaminen antoi mahdollisuuden tutustua talon historiaan.

Mahiksella parasta ovat olleet ihmiset ja se, että olemme voineet olla omia itsejämme. Koen saaneeni hyvin tukea omien vahvuuksien hyödyntämiseen ja riittävästi tietoa opiskelu- ja työmahdollisuuksista. Ohjaajat ovat olleet mukavia, ja heidän kanssaan on ollut helppo keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Tätä kirjoittaessani ympyrä sulkeutuu omalla tavallaan: alussa kirjoitin Ruoka-Apu Lyydiasta, enkä olisi osannut kuvitella, että joskus tekisin siellä töitä. Nyt minulle on kuitenkin avautunut uusi mahdollisuus, ja lähden katsomaan sitä avoimin mielin, vaikka uuteen meneminen ja uudet ihmiset sekä aikataulut hiukan pelottavatkin.

Olen erittäin onnellinen, että valitsin Mahiksen ja sain tutustua niin moniin mahtaviin ihmisiin.

Jaa artikkeli: