Duuniloikka-tiimi käsi kädessä Nallikarissa, Oulussa.

Kestäviä polkuja työelämään – Duuniloikka avaa ovia ja luo yhteyksiä

Duuniloikka-tiimi | 25.2.2026
Duuniloikka-hanke käynnistyi Oulussa ja Rovaniemellä huhtikuussa 2025, ja ensimmäinen syntymäpäivä kolkuttelee jo nurkan takana. Nyt onkin oiva aika summata, mitä olemme jo ehtineet tehdä.

 

Duuniloikka-hanketiimi ei keväällä turhia aikaillut, vaan tapasimme ensimmäiset työnhakija-asiakkaat jo toukokuussa. Samoilla tulilla aloitimme myös Duuniloikka-ryhmävalmennuksen suunnittelutyön ja yhteyksien rakentamisen yrityksiin ja työnantajiin.

Työmarkkinat ovat haastavat. Työnhakijoita on paljon, ja monen työttömyys uhkaa pitkittyä. Toisaalta moni yrittäjä pohtii, uskaltaako työpaikkoja avata julkiseen hakuun – yhteen paikkaan voi tulla jopa satoja hakemuksia! Entä löytyykö yritykseen työvoimaa? Myös maailmantalouden alati muuttuvat suhdanteet sekä epämääräiset tulevaisuuden näkymät aiheuttavat huolta sekä työnhakijoissa että työnantajissa.

 

Duuniloikka apuna työnhaussa

Ensimmäisten 10 hankekuukauden aikana olemme valmentaneet jo lähes sataa työnhakijaa yksilöllisesti ja ryhmissä. Yksilövalmennuksessa kartoitamme työnhakijan ammatillisen profiilin ja vahvuudet, ja niiden avulla moni onkin jo löytänyt yksilöllisen polun työelämään.

Duuniloikka-ryhmävalmennukset polkaistiin käyntiin kummassakin kaupungissa elokuussa. Ryhmät kokoontuvat kasvotusten, mutta valmennuksen tukena käytetään digitaalista oppimisalustaa, jossa tehdään itsenäisiä pohdintatehtäviä ja käydään keskusteluja. Alusta mahdollistaa osallistumisen myös niille työnhakijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Olemmekin saaneet kiittävää palautetta vastikään Suomeen muuttaneilta, jotka ovat voineet osallistua ryhmään yhdessä suomenkielisten kanssa ja saada näin uusia kontakteja uudessa maassa.

Maanantaisin klo 12–15 tarjoamme Täsmäapua työnhakuun Oulun BusinessAsemalla. Pop up -neuvontapisteeltä työnhakijat voivat hakea pikasparrausta tai vaikkapa nopeita CV-vinkkejä.

Duuniloikka-hankkeeseen osallistuneet työnhakijat kertovat saaneensa uusia näkökulmia osaamisensa sanoittamiseen sekä tärkeää vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Lisäksi tiimimme on saanut kiitosta tavasta, jolla kohtaamme asiakkaamme: ryhmien ilmapiiriä on kuvattu avoimeksi, kannustavaksi ja turvalliseksi. Tämä palaute kertoo meille, että olemme oikealla tiellä. Siispä panostamme tänäkin vuonna siihen, että jokainen asiakkaamme kohdataan arvostavasti, tasavertaisesti ja tämän omia vahvuuksia esiin nostaen.

 

Duuniloikka rekrytoinnin ja yritysvastuun tukena

Duuniloikka on tähän mennessä tavoittanut Oulun ja Rovaniemen alueilla toista sataa työnantajaa ja yritystä. Otamme yrityksiin yhteyttä puhelimitse tai piipahdamme juttusille paikan päällä. Haluamme kuulla yritysten tilanteista ja lähitulevaisuuden rekrytointitarpeista sekä kertoa yrityksille suunnatuista maksuttomista palveluistamme. Niiden ydin on kartoittaa yritysten osaamistarpeita ja etsiä niihin sopivia osaajia työnhakija-asiakkaidemme joukosta ja laajasta verkostostamme. Pyrimme keventämään rekrytointiin liittyvää työmäärää hankalassa työmarkkinatilanteessa ja jakamaan tietoa työllistämisen tukikeinoista.

Termi ”työnantaja” kuvaa oivallisesti yritysten roolia työn tekemisen mahdollistajina. Työllistämisellä ja työpaikkojen luomisella on tärkeä yhteiskuntavastuullinen itseisarvo. Moni yrittäjä pohtii kuitenkin, miten yhteiskuntavastuu voisi näkyä omassa toiminnassa vieläkin enemmän. Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. Yksi keino on palkata avoimeen tehtävään työtön työnhakija, mutta vastuullisuutta voi edistää myös muilla tavoin. Esittelemällä oman yrityksen toimintaa Duuniloikan tilaisuuksissa voi viestiä tehokkaasti kohdennetulle yleisölle ja luoda halutunlaista työnantajamielikuvaa.

Järjestöiltä ja työllisyyshankkeilta vastuullisuustyöhön voi saada paljon kiinnostavia ideoita. Lue lisää yritysyhteistyön mahdollisuuksista Nuorten Ystävien kanssa: Yritysyhteistyö Nuorten Ystävien kanssa.

 

Tapahtumilla näkyvyyttä

Työnhakija- ja yritysyhteistyön lisäksi olemme rakentaneet aktiivisesti verkostoja eri hankkeiden ja sidosryhmien kanssa. Osallistuimme moniin tapahtumiin, kuten BusinessOulun JobCorneriin, Kohti uutta osaamista -tapahtumaan Rovaniemellä sekä Talventekijä-, MegaMatchmaking-, ja Mätsis-rekrytointimessuille. Olimmepa mukana Qstockissakin, jossa festivaalivieraat pääsivät pelaamaan Duunibingoa ja pohtimaan omia vahvuuksiaan Duuniloungessamme. Lisäksi olemme järjestäneet molemmissa hankekaupungeissa tilaisuuksia, joissa jaoimme tietoa työllistämishankkeiden palveluista yrityksille.

Seuraa tapahtumiamme Duuniloikan tapahtumakalenterista.

 

Alkaneen kevään tuulet

Keväällä aiomme rakentaa entistä tukevampia siltoja työnhakijoiden ja työnantajien välille. Keskitymme erityisesti yritysyhteistyön kehittämiseen ja tietoisuuden lisäämiseen siitä, kuinka sosiaalisesti kestävämpää työelämää voi rakentaa pienilläkin arjen teoilla.

Myös työnhakijoiden valmentaminen jatkuu sekä ryhmissä että yksilötyönä. Keväälle 2026 on suunnitteilla kaksi ryhmävalmennusta molemmilla hankepaikkakunnilla, ne alkavat maaliskuussa ja huhtikuun lopulla.

Jos olet kiinnostunut Duuniloikan palveluista työnantajana tai työnhakijana, ota rohkeasti yhteyttä täyttämällä Duuniloikan yhteydenottolomake (Webropol).

Jaa artikkeli: