Terveisiä NY Klubitaloille: Esko Hänninen, Suomen Klubitalot ry:n hallituksen puheenjohtaja

Hyvät yhteistyökumppanit ja ystävät,

 

Klubitalotoiminta perustuu kansainvälisiin Klubitalojen laatusuosituksiin. Niitä on kuitenkin pyrittävä tulkitsemaan muuttuvissakin oloissa kuntoutujajäsenten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti osana mielenterveyspalvelujen kokonaisuutta. Klubitalotoiminta kohtaa uusia haasteita sote-uudistuksen ja Hyvinvointialueiden luomassa uudessa toimintaympäristössä.

Samalla tavalla kuin psykososiaalisen kuntoutumisen muutkin menetelmät, myös klubitalotoiminta on kehittynyt kansainvälisesti ammattilaisten, mielenterveyspalvelujen käyttäjien ja tutkijoiden arviointeihin perustuvana yhteistyönä. Parhaimmillaan Klubitalojen toiminta voi kehittyä kullakin Hyvinvointialueella sidosryhmien ja mielenterveyspolitiikan toimijoiden muodostamissa verkostoissa, joita organisaatio- ja johtamistieteissä kutsutaan myös ´ekosysteemeiksi´.

Viestimme uusille Hyvinvointialueille on, että ilman kolmannen sektorin järjestöjen lakisääteisiä palveluja täydentäviä matalan kynnyksen yleishyödyllisiä toimintoja psykiatrisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut eivät muodosta riittävän laajaa kuntoutuja- ja toipujalähtöistä kokonaisuutta. Tähän liittyy myös huoli voimavarojen ja rahoituksen riittävyydestä.

Sote-uudistuksen eräs keskeinen linjaus perustuu tutkimustiedon hyödyntämiseen ´tiedolla johtamisen´ viitekehyksessä. Pulmana on se, mitä tietoa ja kenen tiedolla johtamista tarkastellaan: perustuuko se perinteiseen medikaaliseen ajatteluun, vai saako hyvinvointialueiden toimintojen kehittämisessä kokemusasiantuntijuus, vertaisuus ja aito asiakaslähtöisyys riittävän vahvan roolin?

Juuri tästä näkökulmasta mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen tulisi keskustella Hyvinvointialueiden päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Yhdistyneiden kansakuntien ja Maailman Terveysjärjestön tutkimustuloksiin perustuvien linjausten mukaan ihminen on ´biopsykososiaalinen´ kokonaisuus – eli kaikki elämän asiat vaikuttavat yksittäisen ihmisen koko elämään kaikkine vahvuuksineen ja vaivoineen.

Toivotan Suomen Klubitalot ry:n puolesta kaikille Nuorten Ystävien Klubitalojen jäsenille ja henkilöstölle sekä talojen taustayhteisöjen päättäjille parhainta mahdollista kesää ja menestystä alkavalle uudelle 10-vuotistaipaleelle!

Juhannuksena 2022

Esko Hänninen

Suomen Klubitalot ry

Hallituksen puheenjohtaja

Jaa artikkeli: