Hae koulupinnaamiseen apua ajoissa!
Koulut ovat avanneet ovensa kesäloman jälkeen ja monessa perheessä takutaan kouluun lähtemisen kanssa. Kesän jäljiltä arkirytmin löytämien vie aikansa, mutta jos poissaolot jatkuvat, niihin pitää puuttua ajoissa.
– Suurin haaste on saada kesän vapaudessa vinksahtaneen päivärytmin kääntymään koulumoodiin, että illalla mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla herätään kouluun, kasvatusvalmentaja Päivi Hietikko Nuorten Ystävien Komiasti kotona ja opintiellä -toiminnasta sanoo.
Kesälomalla ei kotiintuloajoista ja nukkumaanmenoajoista jakseta pitää niin tarkkaa kirjaa kuin tavallisesti, etenkin, kun puhutaan yläkouluikäisistä.
– Nyt on kuitenkin vanhemmilla terästäytymisen paikka varsinkin niiden nuorten kohdalla, joille kouluaamut ovat olleet haastavia aikaisemminkin.
Vanhemmilta vaaditaan jämäkkyyttä, jotta sovituista säännöistä pidetään kiinni. Kännykät pitäisi yläkouluikäisiltä saada kiinni viimeistään iltakymmeneltä. Puhelimen käyttörajojen lisäksi nuori tarvitsee myös kotiintuloajat. Illalla pitäisi olla aikaa myös rauhoittumiselle. Vanhemman tehtävä on olla myös kiinnostunut nuoren asioista ja kysellä kuulumiset, vaikka vastaukset eivät aina olisikaan miellyttäviä. Nuorelle voi antaa vastuuta, mutta silti kannattaa katsoa perään, että asiat tehdään sovitusti.
– Nuori saattaa mennä huoneeseensa ajoissa, mutta vanhemmille saattaa tulla yllätyksenä, että kännykkähuvit loppuvat vasta aamuneljältä. Siksi nuorelle kannattaa tehdä tarkentavia kysymyksiä nukkumaan menemisestä, eikä antaa naruttaa itseään.
Koulupoissaoloihin on aina jokin syy. Nuorella ei tarvitse olla suuria ongelmia sen kummemmin koulussa kuin kotonakaan, vaan pelkkä valvominen voi riistäytyä käsistä. Muutaman tunnin yöunien jälkeen nuori ei jaksa nousta aamun ensimmäiselle tunnille, eikä vielä toisellekaan.
– Ensin ajatellaan, ettei se tunti haittaa, mutta kun kierre etenee, nuorella saattaakin olla jouluna poissaoloja hurja määrä. Tapa myös tarttuu helposti kaverille, varsinkin, jos siitä ei tule seuraamuksia.
Nuoren koulutielle on saattanut kasautua myös muita esteitä, koulukiusaamista, ahdistusta, masennusta, itsetuntopulmia.
– Kesä on saattanut mennä hyvin, mutta kun koulu alkaa, ongelmat palaavat, Hietikko miettii.
Nuoren kiusaaminen saattaa jatkua koulussa siitä, mihin se keväällä jäi. Enää ei puhuta yksinomaan koulukiusaamisesta, sillä kiusaamista tapahtuu myös vapaa-aikana mm. somessa. Vaikka kiusaamista ei juuri sillä hetkellä olisikaan, vanha mörkö saattaa nostaa päätään ja tekee kouluun lähdöstä mahdottoman. Kiusaamisen pelko voi kulkea mukana koko kouluajan.
Hae ajoissa apua!
Jos nuoren koulunkäynti ei suju, hae apua heti.
– Ota yhteyttä koulukuraattoriin tai luokanvalvojaan. Ei pidä hävetä sitä, ettei saa nuortaan kouluun, vaan olla pikemminkin tyytyväinen siitä, että osaa hakea apua ajoissa, Hietikko sanoo.
Monet vanhemmat tekevät kaikkensa nuoren eteen. Kun nuoren kanssa on takunnut vuosia, vanhemmat eivät enää jaksa käydä samaa taistelua joka aamu, vaan antavat periksi.
– Kun vanhemman voimavarat eivät enää riitä, pitää viimeistään hakea tukea itselleen. Apua voi hakea koulusta, oppilashuollosta, perheneuvolasta tai lastensuojelusta. Vanhemmuus on vaativa pesti ja avun hakeminen on viisautta.
Hän on uransa aikana nähnyt liian paljon niitä, että joulun alla huomataan, että nuorella on 300 tuntia poissaoloja. Silloin koulupinnaus on jo kroonistunut ja asiaan puuttuminen on vaikeaa.
Yläkouluikäinen nuori ei osaa ajatella monen vuoden päähän tulevaisuuteen, eikä tulevan opiskelu- tai työpaikan saaminen välttämättä motivoi koulunkäyntiin.
Komiasti kotona ja opintiellä -toiminnassa tuetaan yläkoululaisen nuoren motivaatiota koulunkäyntiin sekä ehkäistään luvattomia poissaoloja ja koulupudokkuutta. Toiminnassa otetaan mukaan myös nuoren lähipiiri ja tuetaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Toiminnan piirissä oleva nuori herätetään puhelinsoitolla ja hänet haetaan kouluun. Komiasti kotona ja opintiellä toimii Seinäjoen, Ilmajoen, Kurikan, Alavuden ja Lapuan yläkouluilla.